Parsaviikkoja vietetään keväisin useassa ravintolassa

Sesonkien mukaan kannattaa suunnata ruokailemaan varsinkin näin keväisin. Parsan parasta aikaa vietetään huhtikuusta aina juhannukseen saakka. Parsa on hyvin terveellistä ja kevyttä ruokaa, joten sitä voi nauttia huoletta reilustikkin.

Parsa on monipuolinen raaka-aine, joka on ansainnut klassikko asemansa ruuanlaitossa. Siitä voi tehdä loistavia keittoja ja se sopii lisukkeeksi täydellisesti esimerkiksi kalan kanssa. Myös sellaisenaan parsa on oivallinen ruokalaji.

Moni ihmettelee mitä eroa valkoisella ja vihreällä parsalla on keskenään. Ne näyttävät muuten samoilta, mutta ovat keskenään täysin eri väriset. Oikea vastaus tähän on se, että vihreä ja valkoinen parsa ovat samaa vihannesta, mutta vihreä parsa kasvaa maan päällä ja valkoinen sen sijaan maan alla.

Jaa uutinen kavereillesi!

Lähde: City / Kuva: Unsplash