Yllättävästä juomasta on noussut tänä vuonna hitti – Ostitko sinäkin?
Korona pandemian vaikutukset heijastuvat todella moneen asiaan normaalien ihmisten elämässä. Mihin esimerkiksi käytetään ne rahat jotka normaalisti menivät ravintola illallisiin? Vaikutukset näkyvät kauppojen ja Alkon myyntitilastoissa.
Nimittäin aidon Samppanjan myynti on kasvanut huikeasti kuluneen vuoden aikana. Tammi-elokuu akselilla nousu on ollut jo yli 25 prosenttia. Ihmiset ehkä arvostavat pientä luksusta arjessaan nyt enemmän kun eletään turvattomia aikoja ja kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Erityisesti James Bondin suosikki samppanjana tunnettu Bollinger on meinannut loppua myymälöistä. Ranskassa missä kyseinen juoma valmistetaan varastot ovat hupenemaisillaan ja juoman jälleenmyyntiä on jouduttu säännöstelemään. Alkosta kuitenkin kerrotaan, että juomaa pitäisi riittää vielä loppuvuodeksi.
Jaa uutinen ystävillesi!
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta