Uusi tapa paistaa joulukinkku – lopputuloksesta tulee perinteistä mureampi
Ylikypsä joulukinkku on rakeenteeltaan mureampaa kuin perinteisen 75-asteiseksi paistettu kinkku.
Moni haluaa valmistaa kinkkunsa perinteisellä reseptillä, mutta myös uusien varianttien kokeileminen on sallittua!
HKFoodsin lihaliiketoiminnan johtajan Mikko Järvinen kertoo, että moni paistaa tänä päivänä kinkun ylikypsäksi.
– Yksi jonkinmoinen trendi tai ilmiö on se, että kinkku paistetaan ylikypsäksi, eli lihan halutaan olevan sellaista murenevaa. Tapa on ehkä tullut pulled porkien ja muiden kautta. Toki tämä tietysti jakaa ihmisiä, sillä osa haluaa edelleen kinkun mehevänä, Järvinen kertoo.
Paista 82 asteiseksi
Tavallisen kinkun sisälämpötila on yleensä 75 astetta, mutta ylikypsän kinkun tulisi olla 82 asteista.
Paistomittarin käyttö on pakollista ja mittari tulisi pistää kinkun paksuimpaan kohtaan kuitenkin niin ettei se kosketa luuta.
– Kannattaa huomioida, että ne viimeiset asteet nousevat suhteellisen hitaasti. Eivät kuitenkaan niin hitaasti, että kinkku pitäisi laittaa normaalia aiemmin paistumaan, Järvinen vinkkaa Iltalehdelle.
Jätä paistopussi pois ja saat paahteisen maun
– Kun valmistat ylikypsän joulukinkun ilman paistopussia, liha samalla hiukan paahtuu uunissa, Järvinen toteaa.
Lähde: IL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Tätä yrttivoita kannattaa tehdä tuplamäärä – se nimittäin loppuu aina kesken
- Vaihda jauheliha grillimakkaraan – näin syntyy kesän paras makaronilaatikko
- Näillä vinkeillä paistat parhaimmat muurinpohjaletut
- Jos pitäisi valita yksi marinadi, jota käyttää kaikkeen, se olisi tämä
- Kun haluan päästä helpolla, teen mustikkapiirakan valmiiseen pullataikinaan
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”