Tiesitkö tämän hampaiden harjauksesta? 5 tapaa, joita suuhygienisti ei suosittele
Kuva: Canva
Vaikka moni näistä tavoista on tuttu, ei niitä silti tule aina ajatelleeksi.
Hampaiden harjaus alkaa jo silloin, kun ensimmäiset maitohampaat puhkeavat. Silloin vanhemmilla on tärkeä rooli opettaa oikeat otteet. Mutta jos opetus ei ole mennyt perille tai se on jäänyt kokonaan väliin, saattaa huolellisuus lipsua ajan myötä. Näin mukaan saattaa hiipiä pieniä, jopa huomaamattomia virheitä. Osa tavoista kuulostaa varmasti tutulta, osa voi tulla ehkä jopa puun takaa.

- Et pese kieltäsi
Kielelle kertyy bakteereja ja ruokajäämiä aivan kuten hampaisiin. Jos kielen harjaus jää väliin, se voi aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. - Harjaat liian voimakkaasti
Liian kova harjaus ei tee hampaista puhtaampia. Päinvastoin se voi kuluttaa hammaskiillettä ja ärsyttää ikeniä. - Käytät toisen harjaa
Tämä on ehkä iljettävin kohta, mutta niin vain jotkut pesevät toisen hammasharjalla. Hammasharjan pitäisi kuitenkin olla henkilökohtainen väline, jota ei tulisi jakaa edes läheisten kanssa. Jokaisella on omanlaisensa suun bakteerikanta, ja harjan jakaminen voi levittää infektioita. - Käytät vanhaa hammasharjaa
Hammasharja menettää tehoaan, kun harjakset alkavat harottaa. Vanha harja ei puhdista hampaita kunnolla ja voi jopa ärsyttää suuta. Suositusten mukaan harja tulisi vaihtaa uuteen noin kolmen kuukauden välein. - Et harjaa tarpeeksi kauan
Hampaita tulisi harjata vähintään kaksi minuuttia kerrallaan. Usein harjaus jää esimerkiksi puoleen minuuttiin, mikä ei riitä poistamaan plakkia kunnolla. Ajastimen käyttö voi auttaa pysymään suositellussa ajassa.
Tuntuiko joku kohta tutulta?
Lähde: AllWomenStalk
Lue myös:
- Puhdista uunisi ekologisesti ilman kemikaaleja – tarvitset 3 raaka-ainetta
- Lapsena tätä herkkua sai vain mummolassa – pelkkä ajatuskin saa veden kielelle
- Pakastemarjoista syntyy ihana hillo vain muutamassa minuutissa
- Erika Poussa on hionut korvapuustireseptinsä viimeisen päälle – näillä vinkeillä onnistut kotona
- Aloita joulunodotus herkullisella piparkakkuvoilla – sopii täydellisesti riisipuuron päälle
- Yli 100 vuotta sitten jauhelihasta tehtiin melko erilaista ruokaa kuin nykyään
- 17 upeinta ideaa hurjiin halloween tarjoiluihin
- Boostaa aineenvaihduntaa lisäämällä tämä mauste kahvin joukkoon
- Upotin suklaalevyn taikinaan nähtyäni tämän – Kadut jos et testaa itsekin!
- Kun väsymys painaa on syytä tarkastaa ruokavalio – Vähennä syysväsymystä ruoalla
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa