Suomalaisen jälkiruoka kerää ylistystä – maidoton, muttei mauton
Taru Vihavaisen ohje maidottomasta panna cottasta saa ylistystä kaikilta sitä maistaneilta. Eikä ihmekään. Maidottomuudesta huolimatta jälkiruoka on täyteläinen ja maukas.
Maidottomuuden lisäksi jälkiruoasta saa vegaanisen version, kun se on hyydytetty kasvipohjaisella hyytelöimisaineella, joka toimii lähes liivatteen tavoin, mutta sopii vegaaniseen ruokavalioon. Maidon tilalla on käytetty kasvipohjaista kaurajuomaa.
Maidoton ”panna cotta”
- 1 ½ dl Baileys Almande -mantelilikööriä
- 3 ½ dl kaurajuomaa
- 3 rkl sokeria
- 1 pss vegegel-hyytelöimisainetta
- 1 dl kauravispiä
- 2 tl vaniljasokeria
- mansikoita
Valmistusohjeet
- Kuumenna mantelilikööri kiehuvaksi kattilassa ja keitä sitä muutamien minuuttien ajan.
- Sekoita samaan aikaan kylmän kaurajuoman joukkoon yksi pussillinen vegegel-jauhetta sekä sokeri.
- Kun likööri on kiehuvaa, lisää kaurajuomaseos liköörin joukkoon. Sekoita vispilällä ja kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi.
- Kun seos on kiehahtanut, annostele se 3-4 annosmaljaan tai jälkiruokakulhoon.
- Anna hyytyä kylmässä.
- Vatkaa kauravispi vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa ja pursota annosten päälle.
- Viimeistele annokset marjoilla.
Jaa resepti eteenpäin!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karviaiset pääsevät oikeuksiinsa tässä mehevässä piirakassa – helppo loppukesän herkku
- Tämän helpommaksi lihapullien teko tuskin muuttuu – makukin on kohdallaan
- Maailman parhaaksi nimetty omenapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Oletko kuullut kattilalasagnesta? Kokeile maukasta keittoreseptiä
- Uunipasta on laiskan päivän pelastus – kaikki ainekset vain vuokaan ja uuniin
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy