Pirkka-uutuustuote kummastuttaa: Mikä ihmeen kevytperuna?
Makuja.fi uutisoi K-kaupan Pirkka-brändin alle ilmestyneestä uutuustuotteesta, joka on ehtinyt jo herättää ihmetystä kansalaisissa: Tarvitaanko perunastakin todella ”light-versio”?
Näin mitä ilmeisimmin on, koska tällainen dieettiperuna todella on vaivihkaa ilmestynyt kauppojen hyllyille syksyn aikana. Makuja.fi -sivuston haastatteleman Keskon edustajan mukaan kyse on perunalajikkeesta, joka sisältää noin 30 % vähemmän energiaa ja hiilihydraatteja kuin tavalliset perunat. Kevytperunan uskotaankin puhuttelevan karppaajia ja laihduttajia.
Kevytperuna: Oikea lajike ja sopiva viljelytekniikka
Kevytperuna ei synny pelkällä oikealla lajikevalinnalla, vaan tarvitaan myös oikeanlaista viljelystekniikkaa. Kevytperunan tärkkelyspitoisuus saadaan pidettyä pienenä nostamalla perunat hieman etupainotteisesti maasta. Myös lannoittaminen tapahtuu erilaisin ainein kuin tavallisen perunan kohdalla.
Erikoislaatuisen kasvatustavan vuoksi kevytperunat ovat kalliimpia kuin tavalliset perunat. Keskon edustajat uskovat uutuustuotteelle kuitenkin olevan kysyntää. He uskovat myös että kevytperuna voi puhutella sellaisia kuluttajia jotka eivät tällä hetkellä syö perunaa lainkaan.
Mitä sinä olet mieltä kevytperunainnovaatiosta? Kommentoi!
Katso myös:
Perunaherkkuja
Lähde: Makuja
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta