Onko sinulla ylimääräisiä vaippoja, joille haluaisit keksiä hyödyllisiä käyttötapoja? Sinun tulisi ehdottomasti kokeilla tätä niksiä!

Kesäisin moni meistä joutuu jättämään kasvinsa ja kukkansa kotiin pidemmäksi aikaa, sillä autoon ei yksinkertaisesti mahdu mukaan kaikki. Tämän seurauksena kasvisi saattavat kärsiä vedenpuutteesta ja ikävimmässä tapauksessa jopa kuolla. Onneksi on olemassa niksejä, joilla veden saa pysymään ruukuissa jopa puolet pidempään.

Suurin osa meistä tietää, että vaipat pystyvät sitomaan itseensä valtavia määriä nestettä — tätä ominaisuutta kannattaa hyödyntää myös puutarhassa sekä yleisesti kasveja istuttaessa. Vaippojen sisällä on rakeita, jotka pystyvät sitomaan itseensä moninkertaisia määriä vettä. Tämän seurauksena syntyy geeliä, joka takaa sen, että kasvisi saa vettä erittäin pitkään, aina kun se sitä tarvitsee.

Nestemäistä geeliä voi myös värjätä koristeeksi, mutta kasveja istuttaessa elintarvikevärejä tulisi välttää.

Aloita, kaatamalla vesi vaipan sisäpuolelle.

Youtube
Youtube

Neste imeytyy hetkessä, jonka jälkeen voit erotella geelin vaipasta.

Youtube
Youtube

Katso ohjeet alapuolelta:

Yhdestä aikuisten vaipasta saa lähes kolme litraa nestemäistä geeliä.

Youtube
Youtube

Kastele vaippa aluksi kunnolla ja leikkaa se auki niin, että saat geelin eroteltua kulhoon.

Youtube
Youtube

Tarvitse lisäksi multaa, johon geeli sekoitetaan.

Youtube
Youtube

Kaada tarvittava määrä kulhoon ja sekoita.

Youtube
Youtube

Sekoita niin kauan, kunnes geeliä on vaikea erottaa mullan joukosta.

Youtube
Youtube

Lopputuloksena sinulla on super ilmava ja nesteellä täytetty multasekoitus!

Youtube
Youtube

Istuta tämän jälkeen kasvisi paikoilleen.

Youtube
Youtube

Ja viimeistele kastelemalla kevyesti.

Youtube
Youtube

Katso alla olevasta videosta loput vinkit:

Tässä on niksi, jota jokaisen kasveistaan huolta pitävän henkilön kannattaa kokeilla!

Jaa tämä artikkeli ystävällesi Facebookissa, jotta hänen kasvinsa kasvavat ja voivat paremmin koko vuoden ympäri!