Oletko jo maistanut näitä hitiksi nousseita välipaloja?
Minisitruunat ovat nousseet esille viime viikkojen aikoina sosiaalisessa mediassa.
Mistä oikein on kyse? Lemon snack -sitruunat ovat vastikään kauppojen hyllyille saapuneita pienikokoisia sitruunoita, joita voi siis syödä kuorineen päivineen. Sen ansiosta näitä on helppo ottaa mukaan esimerkiksi välipalaksi.
Hieman kananmunaa pienemmät sitruunat ovat myös niin kauniin näköisiä, että jo se on saattanut vaikuttaa trendin syntymiseen. TikTokissa useat ihmiset ovatkin arvostelleet näitä herkkuja viime aikoina vaihtelevin mielipitein.
Suomessa nämä sitruunat toi kauppoihin helmikuussa Lidl ja sesongin odotetaan kestävän huhtikuuhun saakka. Lidlin saamat hedelmät ovat peräisin Italiasta.
Makua kuvaillaan kirpeäksi niinkuin sitruunaa yleensäkin ja maistajat kertoivat että kuoren syöminen tuntuu erikoiselta, koska sellaiseen ei ole tottunut. Sellaisenaan syömisen lisäksi näillä sitruunoilla voi koristella kauniisti jälkiruokia tai vaikka esimerkiksi pastoja.
Kokeile sinäkin tätä erikoista herkkua!
Jaa uutinen ystävillesi!
Lähde: HS / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 4 vinkkiä, joilla saat edellispäivän ruoan maistumaan paremmalta
- Pakasta vesimeloni ja kaada päälle kuohukermaa – tässä on tämän kesän hitti
- 11 kasvia, joiden tuoksua hyttyset eivät siedä – istuta nämä pihalle
- Raikas, kuohkea ja ihanan sitruunainen – kokeile taivaallista kesäjuomaa
- Kaada taikina lantunlehden päälle ja paista – näin syntyy vanha perinneherkku
- Säilytätkö näitä ruokia jääkaapin alahyllyllä? Siirrä ne jatkossa ylemmäs
- Grillaa munakoisosiivut, lisää jauheliha, kinkku ja juusto – lopputulos hellii makuhermoja
- Näin valmistat loimulohta grillissä – Katso vinkit maukkaaseen loheen
- Japanilaiset köyhät ritarit – Reseptiä katsoessa tulee vesi kielelle
- Etanat inhoavat näitä kasveja – Istuta ne pihallesi ennen kuin on liian myöhäistä
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Raparperista syntyy kuohkea jälkiruoka, joka vie suoraan lapsuuteen