Laita riisimuroja ja voita mansikoiden päälle – lopputulos on vastustamaton
Mansikoita, mustikoita, vadelmia, herukoita… mitä mielesi tekeekään, leivo siitä murupaistos. Myös omena ja raparperi sopivat paistokseen, jos marjoja ei ole saatavilla. Vaniljajäätelön kanssa tämä on ehkäpä kesän paras herkku! Ihanan rapskan suutuntuman murupaistokseen tekevät riisimurot ja paahdettu voi. Kokeile tätä Annin uunissa -blogin mahtavaa reseptiä ja teet murupaistoksen jatkossakin tällä tavalla.
Ainekset:
- reilu 1 l mansikoita
- 100 g voita
- 2 dl vehnäjauhoja
- 2 dl riisimuroja
- 1 dl sokeria
- 1 vaniljatangon siemenet (tai vanilja-aromia)
Tee näin:
- Perkaa marjat ja halkaise, mikäli käytät mansikoita. Laita ne suoraan uunivuokaan / piirakkavuokaan.
- Lisää voi kattilaan ja sulata, kunnes se saa kullanruskean sävyn. Varo polttamasta sitä. Laita paahdettu voi sivuun odottamaan.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan voisula. Sekoita tasaiseksi massaksi.
- Lisää seos tasaisesti marjojen päälle uunivuokaan.
- Paista paistosta uunin keskitasolla 200 asteessa noin 18-20 minuuttia.
- Parasta paistos on hieman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa tarjottuna.
Katso videolta, miten ihanalta paistos näyttää:
Lähde: Annin Uunissa
Kuva: Food Photographer | Jennifer Pallian on Unsplash
Jaa herkkuohje kaikille somessa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Tätä yrttivoita kannattaa tehdä tuplamäärä – se nimittäin loppuu aina kesken
- Vaihda jauheliha grillimakkaraan – näin syntyy kesän paras makaronilaatikko
- Näillä vinkeillä paistat parhaimmat muurinpohjaletut
- Jos pitäisi valita yksi marinadi, jota käyttää kaikkeen, se olisi tämä
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”