Juotko alkoholia kohtuullisesti? Uusin tutkimus osoittaa että saatat olla harvemmin sairaana
Alkoholi ei välttämättä ole niin haitallista kuin moni luulee.
Kuulutko sinä ihmisiin, jotka nauttivat silloin tällöin pari lasillista viiniä tai tuopillisen kylmää olutta? Hyvä, voit siinä tapauksessa jatkaa lukemista turvallisin mielin. Uusi tutkimus on osoittanut että alkoholia välttelevät tai sellaiset, jotka eivät juo alkoholia lainkaan tulevat sairaiksi useammin kuin ne, jotka juovat sitä satunnaisesti, brittiläinen Independent kirjoittaa. Suomalaiset tutkijat seurasivat lähes 50 000 ihmisen alkoholikulutusta ja tuloksissa havaittiin merkittävä ero alkoholia satunnaisesti ja ei lainkaan juovien ihmisten terveydessä.
”Tieto voi auttaa monia”
Tutkimukseen osallistui 47 520 ihmistä kolmesta eri maasta. Heitä seurattiin 19 vuoden ajan ja viesti oli selvä. Ihmiset, jotka välttelivät tai eivät juoneet lainkaan alkoholia olivat jopa 50% enemmän sairaslomalla töistä kuin ihmiset jotka joivat alkoholia. Alkoholia satunnaisesti nauttivilla ihmisillä oli myös parempi psyykkinen terveys. – Tutkimuksessa ei sanota että absolutismi johtaisi huonompaan terveyteen, ennemminkin niin että he jotka eivät juo, voivat myös voida huonosti, James Nicholl kertoo Independent -uutisille ja jatkaa: – Tutkimustulos ei osoita että ”alkoholi on hyväksi terveydellesi”, mutta samalla se osoittaa ettei kohtuullinen alkoholin käyttö johda sairaspoissaoloihin tai huonompaan terveyteen. Kesä on täällä ja moni varmasti kaipaa tämänkaltaisia uutisia, jotta terassille nautittu olut ei vaivaisi omatuntoa! Jaa uutinen Facebookissa, jotta ystäväsi saavat nauttia kesästä täysin siemauksin!Lähde: independent.co.uk
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- 8 syytä syödä enemmän marjoja – apua moniin vaivoihin
- Tarkista aamupalasi: nämä 7 tuttua ruokaa eivät ole niin hyvä valinta kuin luulisi
- Spagettikauhan reikä ei ole vain veden valuttamista varten – tiesitkö tästä näppärästä tarkoituksesta?
- Mehevä loppukesän marja sopii erinomaisesti sillin kanssa – tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla
- Se ainoa ja oikea läskisoosi – ”nyt herahti vesi kielelle”
- Tämä mummolastakin tuttu herkku oli jo unohtua – onneksi anoppi tarjosi sitä jälkiruoaksi
- Kinder Bueno -faneille täydellinen herkku – proteiinivanukas valmistuu vartissa
- Pakasta tummuneet banaanit ja tee niistä mitä herkullisin jälkiruoka
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta