Asiakas keksi tavan saada ilmaisen kahvin Starbucksista – joka päivä
Jokainen kahvilassa tai pikaruokaravintolassa työskennellyt tietää että jokaisessa ravintolassa on yksi todella ärsyttävä vakiasiakas, joka saapuu aina tiettyyn kellonaikaan paikalle ja tilaa yleensä vielä jotakin mitä on hankalaa valmistaa.
Kanta-asiakaskortin väärinkäyttöä
Starbucksissa työskentelevä Brad Halsey kertoo Kitchinette-sivustolla oman tarinansa kohtaamisista ”painajaisasiakkaan” kanssa, joka tilaa joka kerta äärimmäisen monimutkaisesti valmistettavan spesiaalikahvin. Kyseinen asiakas on myös keksinyt tavan saada kahvinsa ilmaiseksi: Hän on hankkinut Starbucksin kotisivuilta 365 kanta-asiakaskorttia jotka hän on rekisteröinyt kaikki eri syntymäpäivillä. Jokainen syntymäpäiväänsä viettävä Starbucks-kanta-asiakas näet saa juhlapäivänsä kunniaksi vapaavalintaisen, ilmaisen kahvijuoman. Tilatessaan erikoiskahviaan asiakas kertoo joka kerta saman tarinan: Hän väittää kanta-asiakaskortin olevan epäkunnossa kun se kerran antaa syntymäpäiväedun jo kahdentenatoista päivänä putkeen. ”Mutta enpä aio valittaa!” asiakas vielä tokaisee aina tarinansa päätteeksi. Halseyn mukaan on kuitenkin ilmeistä että asiakas on hankkinut valtavan määrän kanta-asiakaskortteja eri syntymäpäivillä. Oletko sinä käyttänyt hyväksesi kahviloiden tai ravintoloiden kanta-asiakasjärjestelmiä, tai tiedätkö tällaisia tapauksia? Kommentoi!Katso myös:
Lisää kahvi-inspiraatiota
Lähde: FoodBeast Kuva: SandraLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- 8 syytä syödä enemmän marjoja – apua moniin vaivoihin
- Tarkista aamupalasi: nämä 7 tuttua ruokaa eivät ole niin hyvä valinta kuin luulisi
- Spagettikauhan reikä ei ole vain veden valuttamista varten – tiesitkö tästä näppärästä tarkoituksesta?
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta