Syömisaika ratkaisee laihdutko – ei välttämättä se mitä syöt

Laihduttajat huomio!
Salk Instituten julkaiseman tutkimuksen mukaan laihtumisen kannalta tärkeintä ei näytäkään olevan se mitä syöt, vaan se milloin syöt. Kulutetuilla kaloreillakaan ei siis niin paljon merkitystä kuin syömisaikataululla.
Tutkimus suoritettiin hiirikokeilla, ja havainnot olivat varsin vakuuttavia: Rajoitetun ajan ruokavaliolla olleet hiiret olivat säännönmukaisesti sekä laihempia että paljon parempikuntoisia kuin hiiret, jotka saivat syödä kellon ympäri.
Mikä sitten on laihduttamisen kannalta optimaalinen aika syödä? Tutkimuksen mukaan kaikki päivän ateriat tulisi syödä 9 – 12 tunnin sisällä. Tämä tarkoittaisi siis esimerkiksi sitä, että jos syöt aamupuuron seitsemältä, niin sinun ei tulisi syödä mitään enää iltaseitsemän jälkeen.
Taikasana: aineenvaihdunta
Tutkimuksen tulosten mukaan laihduttamisessa avainasemassa on kehon aineenvaihdunta. Kun syömistä rajoitetaan tiettyihin aikaraameihin, keholla on riittävästi aikaa prosessoida päivän aikana syödyt ateriat. Tärkeintä ei ole koska syö, kunhan pitää riittävän pitkiä taukoja syömisessä.
Ei kuitenkaan haittaa jos tulee välillä retkahdettua: tutkimuksessa ei havaittu merkittävää vaikutusta sillä, jos viikonloppuisin sattuisikin syömään kellon ympäri!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Heitä hyvästit hyttysille: Halkaise muovipullo ja lisää sisälle sokeria, vettä ja hiivaa
- Osta kaupasta cayennepippuri ja istuta sen siemen – saat tällaisen kasvin parissa kuukaudessa
- Mummoni tuikkaa keväisin puutarhaan muutamia kanelitankoja – 5 tapaa, jolla kasvit kiittävät
- 15 yksinkertaista tapaa pudottaa painoa vain muutamassa viikossa
- Näin pelastat ummehtuneen hajuisen pyyhkeen – lisää pesukoneeseen kahta ainetta
- Kaada ruokasoodaa paistinpannulle – ikivanha niksi toimii edelleen mainiosti
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi