Somekokki Henri Alén kertoo: Nämä 2 ruokatrendiä rantautuvat Suomeen pian
”Twitter-kokki” Henri Alén on villinnyt Suomen kotikokkeja ja ruokablogisteja jo parin vuoden ajan mm. punaviinisinapillaan ja mutti-tomaattikastikkeellaan.
Nyt tämä koko kansan somekokki on paljastanut Radio Rockin haastattelussa kovimmat ruokatrendit, jotka ovat pian rantautumassa Suomeenkin. Alénin mukaan tulevia trendejä on kaksi: Ranskalainen keittiö ja fine diningin suosion paluu. Alénin mukaan ranskalaisen keittiön suosio on klassisuudestaan huolimatta rypenyt pitkään pohjamudissa, mutta nyt se on vihdoin tekemässä paluun – patonkeineen kaikkineen.
Fine dining -ruokailun paluuseen Alén uskoo myös vahvasti. Hänen mukaansa pikaruokakulttuuri ei ole syrjäyttämässä sitä toisin kuin jotkut uskovat.
Alén pohjaa näkemyksensä Kööpenhaminassa näkemään ja kokemaansa. Mies oli juuri palannut Kööpenhaminasta ja pitää kaupunkia eräänlaisena ruokatrendien mekkana pohjoismaissa.
Jos siis uskot Alénin olevan oikeassa niin ei muuta kuin ranskalaisen keittiön herkkuja katsastamaan – aloita vaikka täältä!
Katso myös:
Henri Alénin innoittamia herkkuja
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Kerää mandariinin kuoria tätä ihastuttavaa joulukoristetta varten
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”