Raider-patukka palaa kauppoihin – muistatko tämän jäätävän mainoslaulun 90-luvulta?
Raider-patukka muuttui Twixiksi vuonna 2000 – siis viisitoista vuotta sitten – ja siitä lähtien moni suklaanhimoinen suomalainen on kaivannut patukan vanhaa nimeä takaisin. Nyt toiveeseen on vihdoin vastattu, vaikkakin nimenvaihdos kestänee vain kuukauden verran.
Twixiä eli entistä Raideria valmistavan Mars Companyn edustaja kertoo, että retropatukan palauttamista kauppoihin on suunniteltu yhtiössä jo pidempään:
Olemme suunnitelleet Raider-suklaapatukan palauttamista jo jonkin aikaa ja odotamme jännityksellä kuinka retropatukka otetaan vastaan. Monet uskolliset fanit muistavat sen 90-luvulta, mutta on mielenkiintoista nähdä kuinka nuoret, jotka eivät ole koskaan syöneet Twix-suklaapatukkaa Raider-nimellä, suhtautuvat siihen, sanoo Marsin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Iber Marie Bason
Kuten muitakin makeisia, myös Raideria mainostettiin 1990-luvulla mainoksin joista ei musiikillista luovuutta puutu. Tässä yksi tyylinäyte kauden Raider-mainoksista:
LUE MYÖS:
- Kääri limen siemen kosteaan talouspaperiin – näin kasvatat siitä kauniin huonekasvin
- Tiskikoneen ylä- ja alakoriin kuuluvat eri astiat – katso, täytätkö koneen oikein
- Ulkomailla tätä supermarjaa osataan arvostaa – Suomessa sato jätetään usein linnuille
- Teen kuivahtaneista leivistä ”makaronilaatikkoa” – kuulostaa oudolta, mutta toimii
- Rikotko munat aina kulhon reunaa vasten? Kokeile ensi kerralla tätä
- Mummo ei koskaan tehnyt makaronilaatikkoa munamaitoon – enkä tee minäkään
- Pakastatko yleensä kantarellit? Kokeile vaihteeksi tätä herkullista säilöntätapaa
- Marja-aronian musta väri hämää monia – oikea poimintahetki tulee yllättävän myöhään
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Huuhteletko sinäkin astiat ennen koneeseen laittamista? Voit lopettaa
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle