Lyhyt paasto muutamina päivinä kuussa antaa viisi merkittävää etua
Paastolle vai ei?
Helsingin Sanomat uutisoi Cell Metabolism -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin muutaman päivän paaston vaikutusta ihmisten ja koe-eläinten terveyteen. Selvisi, että vaikutukset ovat positiivisia ja varsin merkittäviä.1. Elinikä piteni
Koe-eläiminä toimineiden hiirien elinikä piteni kolmella kuukaudella, kun ne olivat vähäkalorisella dieetillä muutamana päivänä joka kuukausi. Koe-eläinten eliniän pidentyminen ei ole suoraan verrannollinen ihmisiin, mutta vaikutus lienee samankaltainen ihmisillä. Kolme kuukautta on merkittävä eliniän lisäys hiiren elämässä.2. Terveys parani
Koe-eläinhiirien terveys parani. Ne sairastuivat syöpään lähes puolet harvemmin kuin enemmän kaloreita syöneet lajitoverinsa.3. Muisti terävöityi
Tutkimustulosten mukaan näyttää siltä, että paastonneiden hiirien aivojen hippokampukseen syntyi uusia neuroneita. Tämä näkyi siten että paastonneet hiiret päihittivät normaalisti ruokailleet verrokkinsa muistitesteissä.4. Rasva hävisi vyötäröltä
Tämä havainto tehtiin tutkimuksessa hiirien lisäksi myös ihmiskoehenkilöissä. Ajoittainen niukkuus näyttää siis olevan tehokas tapa laihduttaa – kaiken muun hyvän ohella.5. Sydän- ja verisuonitautien riski pieneni
Tutkimuksessa havaittiin, että ihmiskoehenkilöiden verenkierrossa oli paastojaksojen jälkeen vähemmän erästä proteiinia, joka on vahvasti yhteydessä sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen.Lähde: HS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Laita jauhelihaa ja perunaviipaleita kakkuvuokaan – katsottuasi reseptin haluat maistaa tätä heti
- Muffinsseissa yhdistyy raikas mustikka ja makea valkosuklaa – nam
- Täydellisen kananmunan salaisuus – Ota niksit haltuun
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat
- Ahvenanmaan mustaleipä valmistuu hitaasti – mutta maku palkitsee kärsivällisen
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy