Älä missään nimessä heitä käytettyjä teepusseja roskiin – käytä ne sen sijaan tähän
Tunnustan, olen heittänyt teepussit poikkeuksetta roskakoriin.
Teepussin tehtävä on hoidettu siinä vaiheessa, kun veteen on liennut sopiva määrä makua – niin minä ainakin luulin ennen kuin luin tästä niksistä. Seuraavalla kerralla et luultavasti tule heittämään teepussia roskiin, sillä ne voi käyttää uudestaan puutarhassa. Pidätkö sinä kasvien istuttamisesta ja kauniista puutarhasta? Siinä tapauksessa sinun tulisi ehdottomasti säästää teepussit! Teessä olevat ainesosat laskevat maan pH-arvoa ja tämä tarkoittaa sitä ettei kasvien juurten ympärille ilmesty haitallisia sieniä.
Laita teepussit maan alle.
Jos istutat uuden kasvin puutarhaan, aseta teepussi (tai teelehti) maahan juurten läheisyyteen ja tämän jälkeen jatka istutusta tavalliseen tapaan. Teepussit ovat hyväksi kasveillesi sillä ne pitävät sienieliöt ja ötökät loitolla. Ötökät eivät ilmeisesti pidä teen aromista, jonka vuoksi ne välttävät kasveja joiden juurien lähellä on teepusseja. Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka niksi toteutetaan käytännössä: Jaa tämä vinkki Facebookissa, jos tunnet ystäviä jotka viihtyvät puutarhassa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Tätä yrttivoita kannattaa tehdä tuplamäärä – se nimittäin loppuu aina kesken
- Vaihda jauheliha grillimakkaraan – näin syntyy kesän paras makaronilaatikko
- Näillä vinkeillä paistat parhaimmat muurinpohjaletut
- Jos pitäisi valita yksi marinadi, jota käyttää kaikkeen, se olisi tämä
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”