5 yleisintä lihapullamokaa
Lihapullien pyörittely ei ole rakettitiedettä, mutta homman voi silti mokata.
Tässä viisi yleisintä tapaa. Ota nämä vinkit avuksi:1. Jätät suolan pois
Lihapullat kuuluu maustaa suolalla, piste. Sopiva määrä suolaa on 1 teelusikallinen 450 gramman jauhelihaerää kohti. Jos käytät lihapullissasi parmesania tai muita valmiiksi suolaisia raaka-aineita, voit jättää suolan vähemmälle.2. Jätät yrtit pois
Lihapullat – etenkin italialaistyyppiset – kaipaavat ehdottomasti yrttejä. Basilikan ja persiljan lisäksi kannattaa kokeilla myös esimerkiksi minttua, oreganoa ja meiramia.3. Sekoitat jauhelihaa lusikalla
Jauheliha ja mausteet kannattaa sekoittaa puhtain käsin, ei lusikalla. Tällöin jauhelihan tekstuuri säilyy eikä muussaannu liian tasaiseksi massaksi.4. ”One size fits all”
Lihapullia ei kannata pyöritellä aina saman kokoisiksi. Keittoihin sopivat parhaiten pienet, suupalan kokoiset pullat. Jos lihapullat tarjoillaan sellaisenaan, ne saavat olla isojakin. Jos ne päätyvät spagettikastikkeeseen, ne voivat olla kokonsa puolesta jotain edellämainittujen välimaastosta.5. Pyörittelet pullia kuivin käsin
Lihapullien muotoileminen helpottuu kun kaadat tilkan ruokaöljyä käsiisi. Näin jauheliha ei tartu käsiisi ja pullien muotoileminen täydellisiksi palloiksi käy näppärästi.Katso myös:
Suomen herkullisimpia lihapullareseptejä
Lähde: BonAppetit
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen parhaiksi kehutut muurinpohjaletut valmistuvat näin
- Tiesitkö tästä leivänpaahtimen kätevästä ominaisuudesta? Monelta se jää huomaamatta
- Älä heitä mansikan kantoja pois – niistä valmistuu herkullinen mehu
- Monen kerrostaloasukkaan viilennyskikka voi olla vaarallinen – asiantuntija varoittaa
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- 6 hyvää syytä syödä mansikoita nyt, kun sesonki on parhaimmillaan
- Kahvin ystävät rakastuvat tähän jäätelöön – valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Ethän kerää raparperia tällä tavalla? Se lisää mätänemisen riskiä
- Varhaisperunoiden tärkein hetki tulee vasta keittämisen jälkeen – moni ohittaa sen kiireessä
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”