Tutkimus: Näin juuston syöminen voi auttaa laihduttamisessa

Ilouutisia juuston ystäville: tutkimus kertoo, että juuston syönti voi auttaa laihduttamisessa!
The Journal of Agriculture and Food Chemistry -lehdessä julkaistussa pienimuotoisessa tutkimuksessa Kööpenhaminan ja Aarhusin yliopistojen tutkijat selvittivät 15 koehenkilön ”juustoaineenvaihduntaa”. Koehenkilöt – kaikki miehiä – elivät kahden viikon ajan joko juustopainotteisella tai kokonaan juustottomalla ruokavaliolla.
Tutkimustulosten mukaan juustoa syövillä koehenkilöillä oli kahden viikon jälkeen hyvin erilainen bakteerikanta suolistossaan kuin juustottomilla koehenkilöillä. Juustoa syöneillä miehillä oli erityisen paljon butyraatti-nimistä yhdistettä suolistossaan. Butyraatin on aiemmissa tutkimuksissa todettu tietyissä olosuhteissa vilkastuttavan aineenvaihduntaa ja ehkäisevän ylipainon kertymistä.
Ennen kuin ryntäät kaupan juusto-osastolle, niin on kuitenkin syytä muistaa kohtuus myös juuston popsimisessa – juustot kun eivät ole kaloripitoisuudeltaan mitään laihdutustuotteita!
Lähde: Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Syötävät shotit? Nämä tequila-mangopalat yllättävät jokaisen kesäjuhlissa
- Testaa tämä taivaallinen sitruunajuoma – yksi hörppy ja olet koukussa
- Juustoinen nacholenkki kiukaalta – pakko kokeilla!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Tämä ruoka aiheuttaa hiusten ohenemista – suosi sen sijaan näitä ruokia
- Nämä 13 asiaa kodissasi ovat vielä likaisempia kuin vessanpönttö
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä