Tiedätkö mistä jauheliha oikeasti tehdään? – Takavuosien kohu muutti asiaa oleellisesti
Jauheliha on yksi Suomen käytetyimmistä raaka-aineista ja peräti puolet myytävästä lihasta on jauhelihaa.
Suomen elintarvikelainsäädäntö on tarkkaan määritellyt minkälaisia tuotteita saa kutsua jauhelihaksi. Jauhelihaan ei siis voi jauhaa mitä tahansa eläimen osia.
Jauhelihalla tarkoitetaan luuttomaksi leikattua lihaa, joka sisältää vähemmän kuin yhden prosentin suolaa. Sen jälkeen liha on tietenkin nimensä mukaisesti jauhettu.
Ennen vanhaan Suomessa jauhelihan joukkoon jauhettiin eläinten sydämiä ja muita elimiä kustannussyistä, mutta nykyään jauheliha sisältää nimensä mukaisesti vain lihaa.
Joku saattaa vielä muistaa paistijauhelihaa kohdanneen kohun vuonna 2013. Kohu aiheutui siitä kun Ruokavirasto huomasi ettei kaikissa paistijauhelihoissa paistia ollut juuri laisinkaan. Nykyään jos tuotetta myydään paistijauhelihan nimellä tuote saa sisältää vain lihan osia, jotka ovat paistia.
Moni myös hämmentyy nauta-sika tai sika-nauta ilmaisuista. Se kumman nimi mainitaan tuotteessa ensin on kyseisen tuotteen pääraaka-aine.
Jaa uutinen ystävillesi ketkä käyttävät paljon jauhelihaa!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Karviaiset pääsevät oikeuksiinsa tässä mehevässä piirakassa – helppo loppukesän herkku
- Tämän helpommaksi lihapullien teko tuskin muuttuu – makukin on kohdallaan
- Maailman parhaaksi nimetty omenapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Oletko kuullut kattilalasagnesta? Kokeile maukasta keittoreseptiä
- Uunipasta on laiskan päivän pelastus – kaikki ainekset vain vuokaan ja uuniin
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy