Täydellinen keksiresepti: Valmistukseen tarvitaan vain 15 minuuttia ja kolme raaka-ainetta

Napostelu on yksi parhaista tavoista lievittää stressiä – tai ainakin olen huomannut niin omalla kohdallani.
Herkkujen napostelua ei valitettavasti voi harrastaa päivittäin, sillä tämä näkyisi nopeasti vyötäröllä. Napostelua voi kuitenkin harrastaa useammin jos jaksaa harrastaa liikuntaa, siksi olenkin ottanut tavaksi että käyn kävelyllä vähintään yhtä monta kertaa kuin herkuttelen viikossa. Tällä tavoin varmistan sen, että voin istahtaa television ääreen ja syödä herkkuja hyvällä omallatunnolla.
Ja sitten asiaan…
Tämä resepti leviää tällä hetkellä verkossa, sillä sen valmistamiseen tarvitaan vain 3 raaka-ainetta ja kaiken lisäksi herkut ovat valmiina vain 15 minuutissa!
Tämä herkku ei myöskään ole tavattoman epäterveellinen. ;)
Tässä ainekset, joita tarvitset
- 2,25 dl maapähkinävoita
- 2,25 dl sokeria
- 1 kananmuna
Tee näin:
- Esilämmitä uuni 180 asteeseen
- Sekoita kaikki ainekset kunnes taikina on tasaista
- Pyöritä taikinasta pieniä palloja ja laita ne pellille. Paina jokaista palloa haarukalla.
- Paista uunissa noin 10 minuutin ajan.
- Nauti työsi hedelmistä!
Löydät valmistusohjeet myös oheiselta videolta:
Kätevää, helppoa ja herkullista – jaa resepti, jos haluaisit maistaa näitä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Heitä hyvästit hyttysille: Halkaise muovipullo ja lisää sisälle sokeria, vettä ja hiivaa
- Osta kaupasta cayennepippuri ja istuta sen siemen – saat tällaisen kasvin parissa kuukaudessa
- Mummoni tuikkaa keväisin puutarhaan muutamia kanelitankoja – 5 tapaa, jolla kasvit kiittävät
- 15 yksinkertaista tapaa pudottaa painoa vain muutamassa viikossa
- Näin pelastat ummehtuneen hajuisen pyyhkeen – lisää pesukoneeseen kahta ainetta
- Kaada ruokasoodaa paistinpannulle – ikivanha niksi toimii edelleen mainiosti
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi