Suomi aikoo pullottaa hanavettä ja myydä sitä Kiinaan – tästä ideasta täytyy kyllä antaa peukku!
Suomalaisesta vesijohtovedestä aiotaan tehdä bisnes – idea ei ole lainkaan hullumpi!
Kotkassa suunnitellaan juomaveden pullottamista, jonka ideana on viedä hanavettä Kiinaan. Suomalainen juomavesi kuljetettaisiin satamasta suoraan kauppatavaraksi Kiinaan. Juomavesipullottamon valmisteluista vastaa Cursor -niminen yritys. Puhtaan veden kysyntä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti Kiinassa, jonka seurauksena vesijohtovesibisnekselle on syntynyt kysyntää. ”Odotusarvot ovat korkealla. Julkisuus jo tässä vaiheessa hanketta on kuitenkin poikinut meille vesipullottamoliiketoiminnassa Suomessa mukana olevien tahojen yhteydenottoja”, Cursorin myyntijohtaja Harri Eela kertoi Ylelle. Suomessa on maailman puhtain vesi ja niin sanottua ”luksusvettä” viedään jo muun muassa Egyptiin. Luksusvesi on kuitenkin hintavaa ja vain harvoilla kuluttajilla on tarpeeksi maksukykyä juoman ostamiseen.Maaseudun tulevaisuus kirjoitti marraskuussa, että Suomesta viedään vettä miljoonalla ja tuodaan 28 miljoonalla eurolla, mikä kuulostaa erittäin hullulta.
”Niin uskomatonta kuin se on, niin Suomeen tuodaan enemmän pullovettä kuin viedään. Määrät ovat kuitenkin pieniä”, sanoo Suomen vesifoorumin toimitusjohtaja Markus Tuukkanen.
Milloin idea vahvistuu todeksi?
Kotkan juomavesipullottamo lähtisi liikkeelle pienistä litramääristä, vaikka suuret litravolyymit ovatkin kiehtova ajatus.
”Mitään ei suljeta pois. Satamaan voidaan isokin pullottamo tuoda, se on visiona”, Eela sanoo.
Eela kertoo, että vesijohtovettä ei vie maailmalle suuressa määrin vielä kukaan. Hankkeen liikkeellelähtö voi vaatia ainakin vuoden.
”Kesän aikana tai kesän jälkeen pitäisi olla ainakin tieto siitä, että kyllä vai ei. Nämä etenevät hitaasti, mutta kiinnostusta on molemmin puolin”, Eela sanoo.
Lähde: Yle
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen parhaiksi kehutut muurinpohjaletut valmistuvat näin
- Tiesitkö tästä leivänpaahtimen kätevästä ominaisuudesta? Monelta se jää huomaamatta
- Älä heitä mansikan kantoja pois – niistä valmistuu herkullinen mehu
- Monen kerrostaloasukkaan viilennyskikka voi olla vaarallinen – asiantuntija varoittaa
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- 6 hyvää syytä syödä mansikoita nyt, kun sesonki on parhaimmillaan
- Kahvin ystävät rakastuvat tähän jäätelöön – valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Ethän kerää raparperia tällä tavalla? Se lisää mätänemisen riskiä
- Varhaisperunoiden tärkein hetki tulee vasta keittämisen jälkeen – moni ohittaa sen kiireessä
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”