Kananmunat säilyvät jääkaapissa pitkään – kunhan nämä ruoat eivät ole niiden vieressä
Moni säilyttää kananmunia jääkaapissa, mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että niiden tarkalla paikalla voi olla väliä.
Esimerkiksi jääkaapin ovessa saattaa olla kananmunille valmiit lokerot, mutta siitä huolimatta ovi ei ole niille paras paikka. Kun ovea avataan vähän väliä, lämpötila vaihtelee ja munat pääsevät samalla hölskymään.
Kananmunat viihtyvät paremmin tasaisessa ja viileässä lämpötilassa omassa pakkauksessaan.
Eikä siinä vielä kaikki. Myös sillä on väliä, mitä ruokia kananmunien vieressä säilytetään. Muutama aivan tavallinen jääkaapin asukki kannattaa nimittäin pitää niistä hieman kauempana.
Näitä kolmea ei kannata säilyttää kananmunien vieressä
Kananmunan kuori ja pakkaus suojaavat munaa, mutta voimakkaat hajut voivat silti tarttua siihen.
Erityisesti meetvursti, purjo ja tilli kannattaa pitää hieman kauempana kananmunista.
Myös sipuleista ja hedelmistä voi siirtyä muniin vieraita hajuja ja makuja. Kananmunat onkin hyvä pitää omassa rasiassaan sen sijaan, että ne siirtäisi jääkaapin oven munalokeroihin.
Parasta ennen -päivä ei tarkoita, että munat pitäisi heittää pois
Jääkaapista löytyy kananmunia, joiden parasta ennen -päivä meni muutama päivä sitten. Roskiinko?
Ei välttämättä.
Jos munia on säilytetty tasaisessa lämpötilassa ja niiden kuoret ovat ehjät, ne voivat säilyä käyttökelpoisina vielä pitkään parasta ennen -päivän jälkeenkin.
Mitään yhtä sääntöä sille, kuinka monta päivää munia voi päiväyksen jälkeen käyttää, ei kuitenkaan ole. Munan kunto kannattaa aina tarkistaa ennen käyttöä. Jos kananmuna on pilaantunut, sen huomaa yleensä ensimmäisenä pahasta hajusta.
Myös munan asennolla on väliä
Kananmunat kannattaa säilyttää rasiassa tylppä pää ylöspäin.
Ja vaikka kaupassa munia säilytetään huoneenlämmössä, kotona niitä ei kannata jättää keittiön pöydälle. Kodin lämpötila on yleensä sen verran korkea, että se nopeuttaa kananmunien vanhenemista.
Siksi jääkaappi on kotona hyvä paikka, kunhan munat eivät ole ovessa jatkuvien lämpötilanvaihtelujen armoilla.
Hieman vanhempi muna voi olla jopa parempi
Parasta ennen -päivää lähestyvää kananmunaa ei tarvitse säikähtää. Hieman vanhempi muna voi nimittäin sopia joihinkin tarkoituksiin aivan tuoretta paremmin.
Esimerkiksi keitetyn kananmunan kuori irtoaa yleensä helpommin, kun muna ei ole aivan tuore. Myös vatkaaminen voi onnistua hieman vanhemmalla munalla paremmin.
Lähde: IS
Lue myös:
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- Nämä ruoat sopivat kiireiseen arkeen – 5 nopeaa ja terveellistä reseptiä
- Kääri jauhelihatäyte taikinan sisälle – pasteijarullat vievät kielen mennessään
- Helppo suppilovahvero-kinkkupiirakka – Suolainen syysherkku
- Kaavi passionhedelmästä siemeniä talteen ja kasvata niistä upea köynnös
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin