Näin suuri vaikutus ruuan koostumuksella on – Huomaatko sinäkin tämän?

Tietty koostumus aiheuttaa epämiellyttäviä kokemuksia monessa
Limainen koostumus esimerkiksi sienessä tai klimppi sopassa saa monet tuntemaan puistatusta ja sitä ei halua syödä. Mistä tämä sitten johtuu?
Kyseessä on biologinen reaktio jolla on ollut kenties tärkeä vaikutus ihmisten selviytymisen kannalta. Bakteerit ovat nimittäin kehittäneet ehkä limaa ruokaan jolloin ihminen on tiennyt että sen syöminen saattaa olla vaarallista.
Jokaisen ihmisen aistit toimivat kuitenkin eri tavalla ja toisia jonkinlainen ruoka ällöttää kun toiset taas rakastavat sitä. Tähän vaikuttaa suuresti omat kokemukset siitä millaista ruokaa on tottunut syömään.
Kun ihmisiltä kysyttiin mikä heitä eniten ällöttää ruuassa vastaus oli että klimpit, kokkareet ja paakut. Eli juuri sellaiset osat joista ei välttämättä tiennyt mitä ne sisälsivät.
Tämä pätee varsinkin jos on maistamassa jotain ruokaa ensimmäistä kertaa. Silloin ruuan koostumuksen haluaisi olevan miellyttävä.
Mielikuva ruuasta vaikuttaa myös makukokemukseen suuresti. Limaista rakennetta haluttiin monesti karttaa.
Jaa uutinen ystävillesi!
Lähde: HS / Kuva: Unsplash
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Peggyn Pieni punainen joulu – kirja, joka tuo joulun tunnelmaa
- Pieni kinkku-lehtikaali-tomaattimunakas airfryerillä ja ostoksia
- Metsät ovat pullollaan suppilovahveroita – harva kuitenkaan tietää, miten terveellisiä ne ovat
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta ja pyyhkeesi tuoksuvat aivan uusilta
- Näin kuorit appelsiinin nopeasti – kaikki tapahtuu alle 15 sekunnissa
- Laita joka ilta sitruunaviipaleita yöpöydällesi – lue millaisia terveysvaikutuksia sillä voi olla
- Omenasmoothie – Terveellinen herkku päivän eri hetkiin
- Porkkana-perunarieskat
- Herkullinen jälkkäri 2 raaka-aineesta – esivalmisteluun menee ainoastaan kaksi minuuttia
- Kävele 30 minuuttia päivässä – tällaisia muutoksia kehossasi tapahtuu
- Tässä raaka-aine, joka auttaa ampiaisen pistoon – löytyy jokaisen keittiöstä
- Näin saat loputtomasti mansikoita ostamalla vain yhden rasian kaupasta
- Laita muoviputki tornin keskelle ja lisää multa – lopputulos näyttää upealta
- Vuoraa astian jauhelihalla ja lisää nämä täytteet – tästä tuli koko perheeni suosikkiateria
- Jos sinulla on kesäkurpitsaa ja sipulia, sinun täytyy kokeilla tätä reseptiä
- Osta kaupasta suolattomia maapähkinöitä – näin istutat ne ja kasvatat loputtoman sadon nopeasti
- Tässä on juoma, joka lievittää selkäkipua – tarvitset 2 raaka-ainetta jotka löytyvät jokaisen keittiöstä
- Syö vain muutama pihlajanmarja päivässä – näin kehosi kiittää
- Laita katkaravut pannulle ja lisää nämä ainekset – mieletön annos on valmis 10 minuutissa
- Osta kaupasta karambola, ota muutama siemen talteen ja istuta ne – saat upean kasvin