Japanissa kasvatetaan kuution muotoisia vesimeloneja
Japanissa, Shikoku-saarella todella viljellään kuution muotoisia vesimeloneja! Meloneita ei ole tarkoitettu syötäväksi, vaan niitä viljellään vain koristetarkoituksiin. Muoto on tärkeämpää kuin sisältö, joten melonien muodon kehitystä tarkkaillaan tarkasti. Kuutiomaisen muodon saavuttamiseksi melonit kasvatetaan metallisissa häkeissä.
Kuution malliset vesimelonit ovat arvokkaita ja harvinaisia: niitä kasvatetaan vain muutama sata kappaletta vuodessa. Muotoilu myös epäonnistuu usein, koska meloneihin tulee helposti halkeamia. Tästä syystä niitä on käytävä tarkkailemassa monta kertaa päivässä.
Alunperin kuutionmallisia vesimeloneja alettiin tuottaa siksi, että niiden kuljetus olisi tehokkaampaa – kuutionmallisinahan ne veisivät vähemmän tilaa rekan kontissa. Pian kuitenkin havaittiin, että melonin muodon muuttaminen ei ollut mahdollista siten, että hedelmäliha säilyisi herkullisena. Tämä johtuu siitä, että kun meloni saavuttaa kuutiomaisen muotonsa, hedelmäliha on vielä täysin raakaa. Tästä syystä kuutiomeloneista tulikin vain koriste-esineitä. Yhden melonin voi ostaa noin sadalla dollarilla.
Katso myös: Lisää vesimelonitaidetta
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Karviaiset pääsevät oikeuksiinsa tässä mehevässä piirakassa – helppo loppukesän herkku
- Tämän helpommaksi lihapullien teko tuskin muuttuu – makukin on kohdallaan
- Maailman parhaaksi nimetty omenapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Oletko kuullut kattilalasagnesta? Kokeile maukasta keittoreseptiä
- Uunipasta on laiskan päivän pelastus – kaikki ainekset vain vuokaan ja uuniin
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy