Jäätelöä suositellaan syötäväksi heti aamulla – tälle on perustelunsa
Ajatus jäätelöstä aamupalana kuulostaa monesta enemmän vitsiltä kuin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tutkimusten mukaan ideassa voi kuitenkin olla yllättävän paljon perää, ainakaan virkeyden näkökulmasta.
Japanilaisen tutkimuksen mukaan jäätelön syöminen heti heräämisen jälkeen voi vaikuttaa myönteisesti aivojen toimintaan.

Tutkimus keskittyi vireyteen ja reaktioaikaan
Independent-lehden mukaan japanilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että jäätelöä aamulla syöneiden ihmisten reaktioaika parani ja heidän kykynsä käsitellä psyykkisiä ärsykkeitä oli parempi verrattuna muihin aamurutiineihin.
Tutkimuksessa osallistujat söivät heti herättyään kolme lusikallista jäätelöä. Tulokset viittasivat siihen, että he olivat virkeämpiä ja reagoivat nopeammin erilaisiin tehtäviin.
Pelkkä kylmyys ei selitä kaikkea
Tutkimuksen toteutti tokiossa toimivan Kyorinin yliopiston professori Yoshihiko Koga. Aluksi hän epäili, että vaikutukset johtuisivat yksinkertaisesti jäätelön kylmyydestä, joka herättää kehoa tehokkaasti.
Tämän vuoksi osa tutkimukseen osallistuneista joi aamulla jääkylmää vettä. Testit osoittivat kuitenkin, että virkeyteen liittyvät positiiviset vaikutukset olivat selvästi voimakkaampia silloin, kun aamupala oli nimenomaan jäätelöä eikä pelkkää kylmää vettä.
Tutkimus ei tarkoita, että jäätelö olisi ravitsemuksellisesti paras mahdollinen aamupala, mutta se herättää kiinnostavia kysymyksiä aivojen vireystilasta ja kylmien ruokien vaikutuksesta kehoon.
Jaa tämä kaverille, joka rakastaa jäätelöä!
Lähteet: MTV Uutiset, Independent
Lue myös:
- Puhdista uunisi ekologisesti ilman kemikaaleja – tarvitset 3 raaka-ainetta
- Lapsena tätä herkkua sai vain mummolassa – pelkkä ajatuskin saa veden kielelle
- Pakastemarjoista syntyy ihana hillo vain muutamassa minuutissa
- Erika Poussa on hionut korvapuustireseptinsä viimeisen päälle – näillä vinkeillä onnistut kotona
- Aloita joulunodotus herkullisella piparkakkuvoilla – sopii täydellisesti riisipuuron päälle
- Yli 100 vuotta sitten jauhelihasta tehtiin melko erilaista ruokaa kuin nykyään
- 17 upeinta ideaa hurjiin halloween tarjoiluihin
- Boostaa aineenvaihduntaa lisäämällä tämä mauste kahvin joukkoon
- Upotin suklaalevyn taikinaan nähtyäni tämän – Kadut jos et testaa itsekin!
- Kun väsymys painaa on syytä tarkastaa ruokavalio – Vähennä syysväsymystä ruoalla
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa