Huippukokki ennustaa: tämä aasialainen ruoka on tuleva hitti Suomessa!
Aasialainen ruokakulttuuri on jo pidemmän aikaa kiehtonut paljon suomalaisia. Jokainen on varmasti huomannut miten sushi-ravintoloita on ilmestynyt viime vuosina runsaasti katukuvaan.
Myös ruokakauppojen myyntidatan perusteella on nähtävissä aasialaisen ruuan kiinnostus. Erityisen kiinnostuneita suomalaiset ovat olleet thaimaalaisesta ja japanilaisesta ruuasta.
Kookosmaidot, erilaiset aasialaiset ateriakastikkeet ja varmasti jokaiselle tutuksi tullut sriracha ovat jo suomalaistenkin kotien perusraaka-aineita.
Suomessa merkittävän uran tehnyt televisiostakin tuttu huippukokki Tomi Björck uskoo, että seuraavakin suuri ruokatrendi meille tulee Aasiasta.
“Maailmalla ja muualla Euroopassa dumplingsit ovat jo iso trendi. Uskon, että tästä tulee mahdollinen seuraava sushin kaltainen pysyvä trendi.” aasialaista ruokaa tarjoilevista ravintoloistaan tunnettu Björck ennustaa.
Suomalaiset ovat Björckin mukaan kuitenkin vahvasti kiinnostuneita löytämään uusia trendejä koko ajan. Dumplingsit eivät vielä tätä ole Suomessa, vaan niitä on toistaiseksi saanut kaupoista ainoastaan pakastealtaasta.
Nähtäväksi jää toteutuuko ennustus Dumplingsien Suomen valloituksesta!
Jaa artikkeli dumplingseja rakastavalle ystävällesi!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suosittu kesäherkku voi aiheuttaa pahaa oloa ja ripulia – älä anna vauvoille
- Toukokuun tärkein pihatyö helpottaa koko kesän urakkaa
- Vältä ottamasta aamulääkkeitäsi tällaisen aamupalan kanssa – teho voi romahtaa
- Vanha lama-ajan resepti osoittautui uskomattoman maukkaaksi – leipä katosi hetkessä
- Ystäväni tarjosi aamupalalla puuroa, joka maistui aivan porkkanakakulta
- 5 yllättävää asiaa voikukasta – tiesitkö nämä?
- Tämä pihan kasvi päätyi meidän pestoon – eikä kukaan arvannut mitä se oli
- Tuore minttu on nyt parhaimmillaan – loihdi siitä helppo kesädrinkki!
- Säilytätkö voiveistä voirasian päällä? Tämä pieni niksi helpottaa elämää
- BBQ-perunavartaat ovat grillikauden uusi hittiresepti
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa