En heitä omenankuoria enää roskiin – tässä ohje, johon jäin koukkuun
Omenankuorista valmistuu herkulliset ja rapeat sipsit.
Omena on yksi ravitsevimmista ja monikäyttöisimmistä hedelmistä – täynnä kuitua, vitamiineja ja antioksidantteja. Syksy on erityisesti kotimaisten omenoiden aikaa, jolloin niitä löytyy runsaasti toreilta, puutarhoista ja kaupan hyllyiltä. Moni leipoo piirakkaa tai tekee hilloa, ja silloin omenankuoria kertyy helposti iso kasa.
Itse olen oppinut syömään omenat kuorittuina, ja tähän asti kuoret ovatkin päätyneet koirien suuhun. Mutta löydettyäni tämän yksinkertaisen ja herkullisen reseptin, päätyivät kuoret vaihteeksi omaan napostelukulhooni.
Uunissa paahdetut omenasipsit ovat rapeita, mausteisia ja juuri sopivasti makeita.

Ainesosat:
- kuoret 4 isosta omenasta
- 1 rkl suolatonta voita (sulatettuna)
- 1 rkl sokeria
- ½ tl kanelia
- ¼ tl piparkakkumaustetta
- ¼ tl muskottipähkinää
Ohje:
Vaihe 1. Mittaa sokeri, kaneli, piparkakkumauste ja muskottipähkinä pieneen kulhoon. Sekoita tasaiseksi.
Vaihe 2. Sulata voi.
Vaihe 3. Laita omenankuoret suureen kulhoon ja lisää sulatettu voi. Sekoita huolellisesti, jotta kaikki kuoret saavat voita pintaan.
Vaihe 4. Ripottele mausteseos kuorien päälle ja sekoita uudelleen.
Vaihe 5. Levitä kuoret leivinpaperilla vuoratulle pellille yhteen kerrokseen. Paahda 120 asteessa noin 2,5 tuntia, kunnes kuoret ovat tummanruskeita ja todella rapeita.
Vaihe 6. Jos mausteseosta jäi, voit sirotella sitä valmiiden sipsien päälle. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Vinkkaa myös kaverille näistä rouskuvista ja maukkaista herkuista!
Resepti: Savor The Flavour
Lue myös:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat