Tulli on joutunut selvittämään huimaan suosioon nousseen Dubai-suklaan turvallisuutta

Tulli kertoo tutkineensa elintarviketurvallisuuden näkökulmasta niin sanottua Dubai-suklaata, joka on viime kuukausina noussut trendiherkuksi.
Aiemmissa tutkimuksissa muualla Euroopassa Dubai-suklaasta on löytynyt terveydelle haitallisia, syöpää aiheuttavia aineita.
Suomessa tänä vuonna valvonnassa olleet Dubai-suklaa-erät ovat kuitenkin Tullin mukaan olleet turvallisia eivätkä ole sisältäneet kiellettyjä aineita.
Keskustelua herättänyt ja usein huomattavan kallis Dubai-suklaa on peräisin Dubaista. Siinä yhdistyvät kataifi-taikina, pistaasitahna ja suklaa.
Euroopassa havaittu korkeita aflatoksiinipitoisuuksia
Kevään ja alkukesän aikana Tulli on tarkastanut kymmenen erilaista täytesuklaatuotetta, joita on myyty Euroopassa Dubai-suklaan nimellä.
Osassa näistä suklaista on Euroopan markkinoilla todettu huomattavan korkeita pitoisuuksia aflatoksiineja. Aflatoksiinit ovat homeiden tuottamia myrkyllisiä yhdisteitä, jotka voivat suurina määrinä lisätä syöpäriskiä.
Suomessa tutkittujen erien osalta ei kuitenkaan ole löytynyt vastaavia haitallisia pitoisuuksia, ja ne on todettu turvallisiksi kuluttajille.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 4 yllättävää iltapalaherkkuja, jotka voivatkin häiritä untasi
- Vesimeloniremmit – kesän mehukkain naposteltava syntyy uunissa
- Nämä 6 päivittäistä tapaa voivat vahingoittaa aivojasi – jopa pysyvästi
- Älä koskaan käytä tämän värisiä lakanoita – luteet rakastavat niitä
- Tiedätkö, mikä tekee letuista superkuohkeat? Vastaus yllättää – ja resepti on helppo
- Vodkapasta
- Näin saat mansikat säilymään tuoreina pidempään – helppo temppu
- Juo kuppi teetä salin jälkeen – tästä syystä todella tärkeää
- 8 yksinkertaista kikkaa lisätä vedenjuontiasi – juot todennäköisesti aivan liian vähän
- Cowboy Butter – Täydellinen maustevoi grilliruokiin
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää
- Korvasin kerman tällä – lohikeitosta tuli yllättäen perheen lemppari
- Mummon taikavesi pelastaa kasvit – etkä tarvitse lannoitepurkkia