Tarttuuko COVID-19 koronavirus elintarvikkeista? – Suomalaiset asiantuntijat vastaavat
Koronavirus jatkaa jylläämistään. Onko syytä välttää joitain ruokia välttyäkseen taudilta?
Ruokavirasto ja THL vastaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin liittyen elintarvikkeisiin ja koronavirukseen.
”Tämänhetkisen tiedon mukaan COVID-19 koronavirus tarttuu sairastuneesta ihmisestä pisaratartuntana toiseen ihmisen, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Toistaiseksi yhdenkään ihmisen ei ole todettu sairastuneen elintarvikkeiden välityksellä.”
Myöskään pakkaamattomista elintarvikkeista, kuten esimerkiksi hedelmistä, kasviksista, paistopisteiden tuotteista tai salaattibaarien tuotteista ei tiedetä kenenkään saaneen tartuntaa. Taudin leviämistä pintojen ja ottimien välityksellä ei pidetä myöskään merkittävänä.
Voiko ravintolisiä ja muita elintarvikkeita markkinoida koronavirukselta suojautumiseen?
Ravintolisien ja muiden elintarvikkeen lääkkeellinen markkinointi on ehdottoman kiellettyä, eikä niitä saa markkinoida koronavirukselta suojautumiseen. ”Elintarvikkeen ei saa väittää parantavan tai ehkäisevän sairauksia eikä niiden markkinointi siten ole sallittua myöskään koronaviruksen hoitoon tai ehkäisyyn.” kuuluu viesti.
Jaa fatkatietoa eteenpäin!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Sekoita mangososetta jääpalojen sekaan ja kaada päälle kuohuvaa
- Kinuskinen mummon mustikkapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Jossun kanataco-salaatti on täydellinen hellepäivän ruoka – raikas, täyttävä ja helppo
- Opin tämän ohjeen kreikkalaiselta ystävältäni – Aidot kreikkalaiset lihapullat
- Mummin paras raparperipiirakka kuuluu kesään – Nappaa helppo resepti talteen!
- Ripottele popcorninjyviä multaan ja odota pari viikkoa – yllätyt lopputuloksesta
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Paras grillimakkara 2026 on valittu – voittaja hurmasi raadin