Kinkkukiusaus sai todellisen haastajan – sweet chili tekee tästä vastustamattoman
Sweet chili oli erityisesti opiskeluaikoina yksi vakioaineistani, ja sitä tuli laitettua vähän joka ruokaan. Hiljalleen sen käyttö kuitenkin jäi, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi ostanut pullollisen. Nyt kun TikTokissa tuli vastaan sweet chili -kiusaus, oli pakko kipasta lähikauppaan hakemaan sitä pitkästä aikaa.
Tässä kiusauksessa kinkun tilalle tulee kanajauhelihaa, ja mukaan lisätään paprikaa, ananasta ja mozzarellaa. Sweet chili tuo ruokaan sopivasti makeutta ja pientä potkua.
Sweet chili -kiusaus
Ainesosat
- noin 500 g peruna-sipulisekoitusta
- 1 paprika
- 1 prk ananaspaloja
- 400 g kanajauhelihaa
- suolaa
- mustapippuria
- 1 tl valkosipulijauhetta
- 4 dl sweet chili -ruokakermaa
- 200 g mozzarellajuustoraastetta
Ohje
Vaihe 1. Kuumenna uuni 180–200 asteeseen. Pilko paprika ja valuta ananaspalat.
Vaihe 2. Paista kanajauheliha pannulla kypsäksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja valkosipulijauheella.
Vaihe 3. Levitä peruna-sipulisekoitus uunivuokaan. Lisää joukkoon paprika, ananaspalat ja paistettu kanajauheliha.
Vaihe 4. Kaada päälle sweet chili -ruokakerma ja sekoita aineksia hieman vuoassa. Ripottele pinnalle mozzarellajuustoraaste.
Vaihe 5. Paista uunissa noin 40–50 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä ja pinta saanut kauniisti väriä. Jos juusto alkaa tummua liikaa, peitä vuoka loppuajaksi foliolla.
Katso valmistus videolta
Lue myös:
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Unohtuiko ruoka pöydälle? Lääkärillä on selkeä nyrkkisääntö, milloin se pitää heittää pois
- Riisin keitinvesi on hyödyksi viherkasveille – näin käytät sitä
- Yleinen tapa nopeuttaa avokadon tummumista – leikkaa se jatkossa näin
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Lukijan toiveesta leivotaan rakastettua klassikkoa – nämä pikkuleivät tunnetaan mureasta rakenteestaan