Suomalaisten kesäjuomasuosikit ovat pysyneet vuosikausia samoina.

Oluet, siiderit ja lonkerot tekevät kauppansa vuodesta toiseen.

Alkoholi ei kuitenkaan ole mikään laihduttajan juoma, vaikka light-nimikkeellä niitä myydäänkin.

Olut vastaan siiderit ja lonkero

Pieni tölkillinen keskiolutta (0,33l) sisältää noin 140 kilokaloria. Moni pitää olutta varsin kevyenä juomavalintana, koska siihen ei yleensä ole lisätty sokeria. Jos olutta kuitenkin verrataan kuiviin siidereihin, niin totuus paljastuukin joksikin muuksi: Vastaavan kokoisessa tölkillisessä kuivaa siideriä on energiaa vain noin 117 kilokalorin verran. Makeisiin siidereihin siirryttäessä tilanne muuttuu: Makeassa siiderissä on energiaa lähes 170 kilokalorin edestä.

Kaikkein energiapitoisinta juotavaa ovat kuitenkin tavalliset, sokerilla makeutetut lonkerot: Yhdestä 0,33 l annoksesta lonkeroa voi saada jopa 182 kilokalorin verran energiaa.

Kannattaa siis muistaa että kesän paras janojuoma on vesi. Jos kuitenkin päädyt terassille nauttimaan alkoholijuomia – ja haluat olla tarkkana kalorien suhteen – niin makeiden siiderien ja lonkeroiden sijaan kannattaa panostaa kuiviin siidereihin tai olueen. Myös alkoholittomaan siirtyminen kannattaa: Esimerkiksi alkoholittomassa oluessa on noin puolet keskioluen kaloreista (n. 70 kcal / 0,33 l).

 

alkoholinappi

 

Lähde: Fineli, Makuja, IS