Nämä ovat parhaat tavat lievittää krapulaoireita – huonoimmasta tehokkaimpaan
Krapulaa voi parannella monella tavalla…
toimivin ja toimimattomin menetelmin. Tässä muutama toimiva ja toimimaton niksi tuskaisiin sunnuntaiaamuihin.Toimimattomat konstit
Krapularyyppy on kaikkein huonoin idea. Se ei pelkästään pidennä selviämiseen kuluvaa aikaa, se myös altistaa alkoholin liikakäytön vaaroille ja jopa alkoholismille. Vitamiinipillerit eivät tutkimusten mukaan auta. Ei niistä toki haittaakaan ole. Seksi – jos se luistaa krapulassakin niin siitä vain! Älä kuitenkaan liikaa rasita itseäsi. Tutkimuksissa ei ole todettu seksin auttavan krapulaoireisiin. Liikunta – Vaikka haluaisit hieman rankaista itseäsi hikiliikunnalla, niin se ei krapulassa kannata. Krapulassa sydän joutuu työskentelemään paljon normaalia enemmän jo levätessäsikin. Liikunta voi altistaa jopa sydänkohtaukselle.Heikosti toimivat konstit
Rasvainen ruoka – Ruoan rasvaisuudella ei ole juurikaan merkitystä krapulan voimakkuuteen tai kestoon. Enemmän on vaikutusta sillä mitä ja miten paljon söit ennen tissuttelua. On kuitenkin parempi syödä jotain – se helpottaa oloa hieman. Urheilujuomat nesteyttävät siinä missä vesikin. Vettä tehokkaampia krapulanlievittäjiä ne eivät kuitenkaan ole, joten säästä ennemmin rahojasi ja hampaitasi ja tankkaa vettä. Kahvi auttaa samaan tapaan kuin urheilujuomat ja vesikin, eli se nesteyttää kuivunutta kehoa. Kahvin kofeiini aiheuttaa kuitenkin myös verisuonten supistumista ja hetkellistä verenpaineen nousua. Tämä voi joillain lisätä päänsärkyä entisestään.Hyvin toimivat konstit
Särkylääkkeet – ibuprofeeni ja aspiriini toimivat päänsärkyyn. Vältä kuitenkin parasetamolia sisältäviä särkylääkkeitä, koska ne voivat alkoholin kanssa reagoidessaan aiheuttaa maksavaurioita. Vesi vanhin voitehista. Krapulaoireet johtuvat monilta osin kehon nestevajauksesta. Nestevajauksen terveellisin, luonnollisin ja edullisin lääke on vesi. Kohtuukäyttö – viina on viisasten juoma. Jos hallitset itsesi ja juot maltilla, säästyt krapulaoireilta. Tällöin niitä ei tarvitse lääkitäkään.Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helppo savulohipiirakka vie kielen mennessään – Täydellinen juhliin ja brunssille
- Anopilla on aina nämä yrtit keittiössään – pitävät banaanikärpäset loitolla
- Harva tietää, että kylmäsavulohta voi tehdä itse grillissä – näin se onnistuu
- Mikon perunamuusiohje saa täydet 5 tähteä – syy löytyy maustamisesta
- Yksi muutos säästi mieheltä jopa 1 800 euroa vuodessa ruokakuluissa
- Maisemakahvilan raparperipiirakka on syystäkin herkkusuiden suosikki
- Näin muutat banaanin jäätelöksi ilman jäätelökonetta – 2 ainesta
- 70–80-luvun lapset muistavat tämän ruoan – koulun klassikko, jota joko rakastettiin tai vihattiin
- Maailman paras vispipuuro tehdään vadelmista ja tarjoillaan vaniljakerman kanssa
- Anoppini valmisti ehkä herkullisinta jälkiruokaa – vanhan ajan klassikko vei kielen
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja