Nainen alkoi käyttämään vaikean aknen hoitoon omenaviinietikkaa — uskomattomat tulokset
Videolla esiintyvä Alycia Grayce on yksi monista naisista, jotka ovat saaneet suuresti apua iho-ongelmiin omenaviinietikasta. Vaikka tämä keino saattaa kuulostaa äärimmäiseltä, tulokset puhuvat puolestaan.
Videolla esiintyvä nainen ei ollut nuorena juurikaan kärsinyt iho-ongelmista, mutta ensimmäisen raskauden aikana hänellä alkoi esiintymään isoja kystisiä aknenäppylöitä. Alycia kertoo monen muun bloggarin tavoin, että hän oli kokeillut lukuisia erilaisia kalliita ihonhoitotuotteita. Jotkut tuotteet tehosivat paremmin kuin toiset, mutta hän ei saanut niistä suurta apua. Netistä löytää lukemattomia erilaisia kotikonsteja aknen ja näppylöiden hoitoon, mutta kaikki niistä eivät todellakaan toimi – tai ole edes turvallisia. Omenaviinietikan hyödystä aknen hoidossa ei ole juurikaan tehty tutkimuksia, eikä sitä käytetä ihonhoitotuotteissa markkinoilla. Omenaviinietikka sai suosiota siitä, kun lukuisat tunnetut kauneusbloggaajat ja muut kauneudesta ja ihonhoidosta kiinnostuneet kokeilivat sitä ihonhoidossa ja saivat huomattavia tuloksia.Videolla esiintyvä Alycia kertoo, että hän luki omenaviinietikan hyödyistä netissä ja päätti heti kokeilla sen käyttöä. Pienien virheiden kautta hän oppi käyttämään sitä omalle iholle sopivalla tavalla ja hän huomasi selkeän muutoksen iholla jo viikon kuluttua.
Vaikka naiselle tulee näppylöitä silloin tällöin, hänen kasvonsa ovat puhdistuneet, eikä isoja aknenäppylöitä juuri ole.
Ennen kun kokeilet omenaviinietikan käyttöä iholla huomioi nämä asiat:
- Omenaviinietikan tulisi olla ekologisesti tuotettua, jotta sen sisältämät aineet vaikuttaisivat toivotulla tavalla.
- Saat parhaimman hyödyn omenaviinietikasta, joka sisältää hedelmälihaa.
- Älä käytä omenaviinietikkaa iholla sellaisenaan, vaan laimenna sitä veden kanssa.
- Kaikilla on erilainen iho, joten sinun kannattaisi ensin kokeilla aiheuttaako omenaviinietikka ihollesi ärsytystä.
Tee näin:
- Kaada puhtaaseen astiaan omenaviinietikkaa ja saman verran vettä. Pese kasvot haalealla vedellä.
- Kostuta vanulappu seoksessa ja käy sillä läpi koko kasvot. Anna kuivua.
- Alussa sinun kannattaisi pestä kasvot vedellä etikan käytön jälkeen, mutta myöhemmin voit jättää sen kasvoille.
- Lisää tämän jälkeen käyttämääsi kosteusvoidetta kasvoille.
Jaa tämä artikkeli ystävillesi, jotka voisivat mielestäsi hyötyä tästä vinkistä.
Lähde: Youtube / Alycia Grayce
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Nokkonen sisältää enemmän rautaa kuin pinaatti – eikä siinä ole sen ainoa hyöty
- Tätä kakkua syötiin lähes jokaisilla synttäreillä 90-luvulla
- Paahdetut kesäperunat ja fetakastike – tätä yhdistelmää on vaikea voittaa
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Helppo savulohipiirakka vie kielen mennessään – Täydellinen juhliin ja brunssille
- Anopilla on aina nämä yrtit keittiössään – pitävät banaanikärpäset loitolla
- Harva tietää, että kylmäsavulohta voi tehdä itse grillissä – näin se onnistuu
- Mikon perunamuusiohje saa täydet 5 tähteä – syy löytyy maustamisesta
- Yksi muutos säästi mieheltä jopa 1 800 euroa vuodessa ruokakuluissa
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja