Lisää vohvelitaikinaan kahta maustetta – Lopputulos hurmaa!
Pullan leipominen vie aikaa ja siihen tarvitaan hieman enemmän kärsivällisyyttä. Mikäli haluat nauttia pullantuoksusta, mutta haluat oikaista hieman, mausta vohvelitaikina kanelilla ja kardemummalla. Nopeat laskiaisvohvelit saat, kun täytät kaksi palaa vohvelia kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Tässä ohjeessa kaurahiutaleet antavat vohvelitaikinalle hieman purutuntumaa.
Laskiaisvohvelit:
Ainekset:
- 2 kpl kananmunia
- 2 dl maitoa
- 1 tl leivinjauhetta
- 0,5 rkl kardemummaa
- 1 tl kanelia
- 1,5 dl kaurahiutaleita
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- Ripaus suolaa
- 0,5 tl vaniljajauhetta
- 2rkl sokeria
- Paistamiseen öljyä/voita
Täyte:
- kermavaahtoa
- mansikkahilloa
- päälle tomusokeria ja mansikoita
Valmistusohjeet:
- Vatkaa munat ja maito.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen taikinaan.
- Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia huoneenlämmössä.
- Kuumenna vohvelirauta ja lisää rasvaa paistolevyille. Kaada taikinaa vohveliraudan keskelle ja laita rauta kiinni. Varo, ettet lisää liikaa taikinaa, jotta se ei pursua reunojen yli. Paista kauniin kullanruskeiksi.
- Anna paistettujen vohveleiden hieman jäähtyä ja tee sillä aikaa kermavaahto.
- Leikkaa vohvelin sydämet irti toisistaan. Aseta kahden sydämen väliin kermavaahtoa ja hilloa. Ripottele päälle tomusokeria ja koristele marjoilla.
Lähde: IG / terveellisetherkut
Jaa hauska leivontaohje muillekin!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 yllättävää asiaa voikukasta – tiesitkö nämä?
- Tämä pihan kasvi päätyi meidän pestoon – eikä kukaan arvannut mitä se oli
- Tuore minttu on nyt parhaimmillaan – loihdi siitä helppo kesädrinkki!
- Säilytätkö voiveistä voirasian päällä? Tämä pieni niksi helpottaa elämää
- BBQ-perunavartaat ovat grillikauden uusi hittiresepti
- Kesän koukuttavin salaatti – maissi ja mango ovat täydellinen pari
- Näin voit pudottaa 5 kiloa kuukaudessa – ohjelma sopii myös aloittelijalle
- Täydellisten suklaakeksien salaisuus? Tämä niksi tekee ihmeitä
- Markkinoiden suurinta herkkua olivat perinteiset rinkelit – näin valmistat ne itse
- Isoäidit osasivat tämän reseptin ulkoa – nyt nuoremmat sukupolvet eivät edes tunnista koko herkkua
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja