Kahvi voi aiheuttaa vakavan sairauden tälle ihmisryhmälle – yllättävä tutkimus
Kahvia on suitsutettu todellisena terveysjuomana jo useamman vuoden ajan – sen on todettu ehkäisevän mm. aikuisiän diabetesta ja Alzheimerin tautia.
Tuore tutkimus tuo kuitenkin esiin uusia ja yllättäviä puolia kahvin sisältämän kofeiinin vaikutuksista terveyteen. Tutkimuksessa seurattiin 12,5 vuotta 1 201:tä 18 – 45 -vuotiasta koehenkilöä, joiden kahvinkulutusta ja terveysarvoja tarkasteltiin tutkimuksen ajan. Tutkimuksen tulosten mukaan kahvinjuonti näyttää lisäävän lievästi koholla olevasta verenpaineesta kärsivien nuorten aikuisten riskiä sairastua verenpainetautiin sekä kakkostyypin diabetekseen.Kahvikissojen syytä tarkkailla verenpainettaan
Tutkijat havaitsivat, että runsaasti kahvia juovien koehenkilöiden saama kofeiini vaikutti merkittävästi elimistön glukoosiaineenvaihduntaan. Runsas kahvinjuonti näytti olevan erityisen epäterveellistä ylipainoisille ja heille joiden keho prosessoi kofeiinia hitaasti – geneettisillä seikoilla oli siis suuri vaikutus kofeiininsaannin ja verenpaineen kehittymisen välillä. Tutkimusta vetänyt tohtori Lucio Mos toteaa Medical News Today -lehden haastattelussa, että tulosten perusteella kahvinjuonti näyttää olevan suorassa yhteydessä kohonneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin: ”Lievästi kohollaan olevasta verenpaineesta kärsivien nuorten aikuisten tulisi pitää kahvinjuontinsa vähäisenä, koska heidän kohdallaan runsas kahvinjuonti voi johtaa verenpaineen nousuun ja diabeteksen puhkeamiseen myöhemmällä iällä.” Lähde: Medical News Today / IltalehtiLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erityisesti tämän riskiryhmän kannattaa herkutella mansikoilla
- Ripottele tätä tiskialtaaseen, lisää tiskiaine ja hankaa – kyllä alkaa kiiltää
- Varhaisperunoiden säilyvyys riippuu valitettavan paljon siitä, mihin ne laitat kotona
- Nyt on aika pakastaa mansikoita – älä tee tätä virhettä, muuten niistä tulee vetisiä ja mauttomia
- Älä heitä raparperimehusta jäävää mäskiä pois – saat siitä vielä herkullisen hillon
- Suomen parhaiksi kehutut muurinpohjaletut valmistuvat näin
- Tiesitkö tästä leivänpaahtimen kätevästä ominaisuudesta? Monelta se jää huomaamatta
- Älä heitä mansikan kantoja pois – niistä valmistuu herkullinen mehu
- Monen kerrostaloasukkaan viilennyskikka voi olla vaarallinen – asiantuntija varoittaa
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”