Iiriksen ohjeella valmistuu herkullinen ruokaisa salaatti grilliruoan kylkeen
Ainakin meidän perheessä grilli on kesällä kovassa käytössä, ja lähes poikkeuksetta grilliruoan kylkeen valmistuu myös salaatti. Törmäsin TikTokissa niin herkullisen näköiseen salaattiin, että sitä oli pakko kokeilla itsekin.
Ja täytyy sanoa, että hyvää tuli. Tämä salaatti toimii erinomaisesti esimerkiksi grillatun kanan, lihan tai makkaran kanssa, mutta se on niin ruokaisa, että sitä syö mielellään sellaisenaankin.
Ruokaisa salaatti
Ainesosat
- 1 kg pieniä perunoita
- 2 kukkakaalia
- 4 kypsää maissintähkää
- 1 pkt rucolaa
- 2 punasipulia
- balsamicosiirappia
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
Ohje
Vaihe 1. Puolita perunat ja revi kukkakaalit pieniksi nuppusiksi. Leikkaa maissintähkistä jyvät irti.
Vaihe 2. Levitä perunat, kukkakaali ja maissi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.
Vaihe 3. Paahda 225 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.
Vaihe 4. Siirrä kasvikset suureen salaattikulhoon.
Vaihe 5. Lisää joukkoon rucola ja ohuiksi viipaloidut punasipulit.
Vaihe 6. Viimeistele reilulla lorauksella balsamicosiirappia ja sekoita varovasti.
Katso valmistus videolta:
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi saippuapaloja kannattaa piilottaa eri puolille kotia? Tässä 7 syytä
- Jos kaipaat kesään raikasta jälkiruokaa, kokeile tätä – valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Ethän syötä liikaa makkaraa lapsille – Sallittu määrä voi yllättää
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tiesitkö, että banaaninkuoren voi syödä? Tästä syystä se kannattaa
- Jos et vielä syö kukkakaalia säännöllisesti, tässä 6 hyvää syytä aloittaa
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Viime kesän marjoista syntyi herkullinen juoma – tein suoraan ison kannullisen koko perheelle
- Tämä kaksikko saa pinttyneenkin uuninlasin kirkastumaan
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle