Älä hätäile näiden marjojen kanssa – moni poimii aronian aivan liian aikaisin
Aronian kanssa ei kannata kiirehtiä.
Syksyn tullen aroniapensaat alkavat täyttyä houkuttelevan näköisistä, kiiltävän mustista marjoista. Elo-syyskuussa marjat saattavat jo näyttää kypsiltä, mutta ovat todellisuudessa vielä raakoja. Se on vähän sama kuin lähtisit metsään keräämään vihreitä mustikoita tai poimimaan mansikkamaalta vihreitä mansikoita. Jokainenhan sen nyt tietää, etteivät marjat ja hedelmät maistu hyvältä raakoina.
Jos siis olet joskus maistanut aroniaa ja nyrpistänyt nenääsi sen kitkerälle maulle, syy saattaa juurikin olla väärä poiminta-aika.

Milloin aronia kannattaa poimia?
Paras hetki kerätä aroniamarjat on vasta ruskan kynnyksellä. Aronia nimittäin kypsyy kunnolla vasta, kun yöt kylmenevät ja lehdet alkavat punertaa.
Odottele siis vielä rauhassa syyskuu, ja palaa aroniapensaiden pariin lokakuun puolella. Pikku pakkasetkaan eivät ole haitaksi tälle marjalle – päinvastoin, pakkasasteet jopa parantavat makua.
Terveysvaikutukset puhuvat puolestaan
Aroniamarjat ovat todellisia supermarjoja. Vaikka maku ei ehkä ole useimpien mieleen ainakaan aluksi, niitä kannattaa opetella syömään jo pelkästään niiden huikeiden terveysvaikutusten vuoksi. Aronia sisältää runsaasti antioksidantteja, ja lisäksi siinä on C- ja E-vitamiinia, karotenoideja, folaattia sekä kivennäis- ja hivenaineita kuten rautaa, magnesiumia ja kaliumia. On myös tutkittu, että aronian tehoaineet voivat tukea verenkiertoa, suojata silmiä ja auttaa ehkäisemään virtsatietulehduksia.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että marjan makuun kyllä tottuu, ja siihen saattaa ajan myötä jopa tykästyä.
Lähde: Maaseudun tulevaisuus
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tacopelti sai haastajan – kokeile samaa ideaa hampurilaisen mauilla
- Tämä vähän hyödynnetty marja on todellinen C-vitamiinipommi – nyt se on parhaimmillaan
- Menikö alkuvuoden hittiresepti sinulta ohi? Kokeile kolmen raaka-aineen rahkasämpylöitä
- Sylvi-mummon hilloa syötiin aina lettujen kanssa – nyt ovat viimeiset hetket valmistaa sitä
- Oletko kokeillut retiisejä tällä tavalla? Maku on aivan eri luokkaa
- DIY ”botox”-naamio kotoa löytyvistä aineista – lopputuloksena sileämpi iho hetkessä
- Perinteinen liha-kaalilaatikko sopii keventäjän lautaselle – Herkullista ja kevyttä
- Makeat omenat, sipuli ja täyteläinen kastike sopivat täydellisesti yhteen porsaanlihan kanssa
- Nämä omenamuffinssit ovat ihanan pehmeitä, meheviä ja kanelisia
- Anna-tädin uuniomenat – helppo syksyinen herkku saa veden kielelle
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Paras kesäkurpitsaresepti, jota olen koskaan kokeillut – kermainen pinaatti-juustotäyte