8 painonpudotukseen liittyvää myyttiä
Painonhallintaan liittyy monia uskomuksia, jotka eivät pidä paikkansa.
Paljastamme tässä artikkelissa muutamia myyttejä, joihin ei kannata uskoa.1. Saan vähemmän kaloreita, kun jätän aterioita väliin.
Teoriassa tämä pitää paikkansa, mutta todellisuudessa ei. Jättämällä aterioita väliin, altistut voimakkaammin rasvaisen ruoan ja makeanhimolle. Saatat myös syödä seuraavan aterian aikana huomattavasti suuremman annoksen. Kaupassa on myös vaikea tehdä järkeviä ostopäätöksiä, kun on hirveä nälkä.2. Syön vain kasviksia ja laihdun nopeasti.
Yllä oleva väite pitää kylläkin paikkansa, mutta kuinka kauan? Moni kyllästyy liian vaikeaan dieettiin muutamassa viikossa, jonka jälkeen paino alkaa nousta pikku hiljaa. On tärkeää yrittää tehdä terveellisiä päätöksiä, joista pystyy pitämään kiinni mahdollisimman pitkään. Rajut dieetit saattavat vaikuttaa myös negatiivisesti terveyteesi, kun kehosi ei saa esimerkiksi tarpeeksi vitamiineja tai proteiineja. Hitaasti hyvä tulee.
3. En syö ollenkaan herkkuja
Saatat joutua vaikeuksiin, mikäli kiellät itseltäsi välittömästi kaikki herkut. Yksi suupala kakkua ei tarkoita sitä, että dieettisi olisi pilalla. On hyvä palkita itseään hyvien suoritusten jälkeen. Voit suunnitella viikossa esimerkiksi yhden päivän, jolloin saat syödä palan lempiherkkuasi. Kuten aiemmin kerroimme: tarkoitus on tehdä muutos, josta pystyy pitämään kiinni pitkällä tähtäimellä.4. Ei ruokaa kello 20:00 jälkeen
Ei ole väliä, kuinka paljon syöt, jos syöt liian paljon. Kalorit ovat kaloreita mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. On ruoansulatustasi ajatellen terveellisempää syödä raskas ateria päivällä, kuin ennen nukkumaanmenoa, mutta painoosi ajankohta ei vaikuta.
5. Treenaan tiettyä kohtaa, josta haluan polttaa eniten rasvaa.
Tämä kuulostaa loogiselta, mutta ei pidä paikkansa. Kehosi polttaa tasaisesti rasvaa ympäri kroppaasi, kun treenaat. Toki lihaksesi kasvavat ja voimistuvat nopeammin niissä kohdissa, joita treenaat eniten.6. Syön tiettyjä ruokia, jotka polttavat enemmän kaloreita.
Mitkään ruoat eivät auta sinua polttamaan kaloreita. Syö vähemmän kaloreita kuin kulutat päivässä ja laihdut.7. Ei välipaloja
Välipalat ovat loistava keino kontrolloida makeanhimoa ja näläntunnetta. Hedelmät, vihannekset ja jogurtit ovat tähän tarkoitukseen hyviä.8. Minun täytyy kuntoilla paljon, että laihdun
Kävelylenkit, puutarhatyöt, kotityöt ja kaikki aktiviteetit kuluttavat kaloreita. Pienet muutokset elämässä saavat aikaan positiivisen tuloksen pitkällä aikavälillä.Lähde: bbcgoodfood.com
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus: Nämä välipalat tekevät sinusta kiukkuisen
- Muutamasta raaka-aineesta syntyy mummolan kesäherkku, joka ei kaipaa muuta rinnalleen
- Lehtikaalia kannattaa syödä kohtuudella – nämä 5 riskiä on hyvä tietää
- Kärsitkö uniongelmista? Syö iltaisin näitä luonnostaan melatoniinia sisältäviä ruokia
- 4 vinkkiä, joilla saat edellispäivän ruoan maistumaan paremmalta
- Pakasta vesimeloni ja kaada päälle kuohukermaa – tässä on tämän kesän hitti
- 11 kasvia, joiden tuoksua hyttyset eivät siedä – istuta nämä pihalle
- Raikas, kuohkea ja ihanan sitruunainen – kokeile taivaallista kesäjuomaa
- Kaada taikina lantunlehden päälle ja paista – näin syntyy vanha perinneherkku
- Säilytätkö näitä ruokia jääkaapin alahyllyllä? Siirrä ne jatkossa ylemmäs
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Raparperista syntyy kuohkea jälkiruoka, joka vie suoraan lapsuuteen