7 syytä jättää diettilimsat välittömästi – voivat aiheuttaa näinkin ikäviä seurauksia
Makeutusaineilla makeutetut juomat eivät ole yhtään sen terveellisempiä kuin sokeriset limsat.
Itse asiassa asia saattaa olla jopa päinvastoin. Tässä seitsemän painavaa syytä jättää light-limsat, jos et ole jo.1. Makeutusaineet saavat elimistösi sekaisin
Kehosi olettaa sokeria olevan tulossa, kun suusi maistaa makeaa. Makeutusaineet voivat aiheuttaa sokerin tapaan kehossasi insuliinineritystä, mikä aiheuttaa kehosi menemisen ”rasvanvarastointimoodiin” – tämä voi johtaa ajan myötä painon kertymiseen ja jopa diabetekseen.2. Ne lihottavat
Texasilaisyliopistossa suoritetussa tutkimuksessa selvisi, että light-limujen juojat lihoivat keskimäärin 70 % enemmän kuin limuja juomattomat koehenkilöt. Koehenkilöiden painon kehitystä seurattiin kymmenen vuotta. Tulos voi selittyä osin makeutusaineiden vaikutuksilla kehoon, mutta myös psykologialla: Kun tietää saavansa vähän kaloreita limsoista, on helpompi antautua herkuttelemaan muulla epäterveellisellä ruoalla senkin edestä.3. Lisäävät riskiä sairastua diabetekseen
Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan dieettilimsojen säännöllinen juominen johti keskimäärin 36 % suurempaan riskiin sairastua metaboliseen oireyhtymään ja diabetekseen.4. Eivät sisällä mitään hyödyllistä
Kannattaa välttää turhia väri- ja makeutusaineita. Vesi sammuttaa janon terveellisesti ja edullisesti. Jos haluat poreita niin juo hiilihapotettua vettä.5. Saattavat lisätä migreenien esiintyvyyttä
Joidenkin tutkimusten mukaan aspartaamin käyttö näyttäisi korreloivan migreenikohtausten määrän kanssa.6. Pilaavat hymysi
General Dentistry –lehdessä julkaistun selvityksen mukaan virvoitusjuomia säännöllisesti käyttävien ihmisten hampaat ovat yhtä huonossa kunnossa kuin säännöllisesti kokaiinia tai metamfetamiinia käyttävillä. Syykin on sama: sitruunahappo. Se kuluttaa hampaan kiillettä ja aiheuttaa ajan myötä reikiintymistä.7. Heikentävät luustoasi
Tämä pätee sekä sokeroituihin että makeutusaineilla makeutettuihin colajuomiin: Ne näyttävät heikentävän luustoa. Tuftin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että colaa juovien naisten luuston mineraalitiheys oli 4 % alhaisempi kuin colaa juomattomilla.Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Health.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Nokkonen sisältää enemmän rautaa kuin pinaatti – eikä siinä ole sen ainoa hyöty
- Tätä kakkua syötiin lähes jokaisilla synttäreillä 90-luvulla
- Paahdetut kesäperunat ja fetakastike – tätä yhdistelmää on vaikea voittaa
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Helppo savulohipiirakka vie kielen mennessään – Täydellinen juhliin ja brunssille
- Anopilla on aina nämä yrtit keittiössään – pitävät banaanikärpäset loitolla
- Harva tietää, että kylmäsavulohta voi tehdä itse grillissä – näin se onnistuu
- Mikon perunamuusiohje saa täydet 5 tähteä – syy löytyy maustamisesta
- Yksi muutos säästi mieheltä jopa 1 800 euroa vuodessa ruokakuluissa
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja