Tässä viisi ruokaa joiden syömistä painoansa tarkkailevan kannattaa rajoittaa.

Kaikki terveellisenä pidetyt ruoka-aineet eivät ole laihduttajalle sopivia. Rajoita näitä ruokia!

1. Kookosöljy

Kahdessa ruokalusikallisessa kookosöljyä on noin 200 kilokaloria energiaa ja jopa 16 grammaa tyydyttynyttä rasvaa.

2. Gluteenittomat ruoat

Ensin tulivat rasvattomat tuotteet, sitten karppaajaruoat ja nyt gluteenittomat herkut. Esimerkiksi gluteenittomassa pastassa ei ole sinänsä mitään mikä tekisi siitä terveellisempää kuin tavallisesta täysjyväpastasta – itseasiassa päinvastoin. Gluteenittomassa tuotteessa on yleensä paljon vähemmän kuitua ja proteiinia kuin normaaliversiossa.

3. Vegaanijuusto

”Vegaanisuus” kuulostaa aina terveellisemmältä vaihtoehdolta, mutta ei välttämättä ole sitä. Monissa vegaanisissa juustoissa on yhtä paljon kaloreita kuin tavallisessakin juustossa, mutta proteiinipitoisuudeltaan se on usein huonompi ja laaduttomampi vaihtoehto kuin oikea juusto.

4. Tomaattikastike

Tomaattikastikkeiden etiketit kannattaa lukea tarkasti. Joihinkin tomaattikastikkeisiin on lisätty valtavat määrät sokeria ja suolaa. Tomaattikastike voi kuitenkin vähän prosessoituna versiona olla kevyt ja terveellinen raaka-aine.

5. Ruskea sokeri

Sokeri on sokeria, oli se sitten valkoista, ruskeaa tai nestemäistä. Pidä siis silmällä kahviisi lisäämiä sokerimääriä riippumatta siitä miltä sokeri näyttää.

 

Lähde: Womens Health Magazine