Tämä niksi saa kulahtaneet orkideat kukkimaan – tarvitset vain yhden tutun raaka-aineen
Orkideat ovat aina olleet mielestäni yksi kauneimmista kasvilajeista.
Vaatimattoman näköinen kasvi tarjoaa suuret kukat, jotka kiinnittävät huomion missä tahansa. Orkidean ainoana huonona puolena on yleensä se että kukkimisen jälkeen kasvi tuntuu lyyhistyvän viikko viikolta ja kuolee lopulta pois. Orkidean hoitamisen ei kuitenkaan tarvitse olla vaikeaa, joten halusimme jakaa sinulle tämän niksin.
Yllättävä niksi toimii hyvin
On olemassa eräs kotikonsti, jolla orkideat saa voimaan hyvin vuoden ympäri. Kokeiltuani tätä niksiä, orkideani muuttui aivan kuin uudeksi kasviksi! Orkidea on kukkimisen jälkeen usein väsynyt, joten tämän vuoksi se saattaa kupsahtaa väärien hoitomenetelmien vuoksi.
Et ehkä usko, mutta tässä niksissä käytetään tiskiainetta
Tämä saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta tiskiaine voi tuoda väsyneisiin orkideoihin uutta virtaa. Ruotsalaisen Expressenin jakama vinkki on kerännyt runsaasti positiivista palautetta.Toimi näin:
- Täytä tiskiallas vedellä.
- Kaada sekaan hieman tiskiainetta ja laita tämän jälkeen orkideat veteen.
- Anna orkidean olla vedessä noin 5 minuutin ajan, kunnes juuret ovat märkiä.
- Nosta orkidea pois vedestä ja anna veden valua pois. Aseta tämän jälkeen kasvit takaisin paikoilleen ja tulet saamaan kauniimpia orkideoja!
Lähde: newsner.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turvotus kuriin kolmessa päivässä – kokeile tätä helppoa juomaa
- Näitä kannattaa tehdä kerralla iso satsi – täydellinen välipala kiireeseen
- Perinteinen jää kakkoseksi: mokkapalakääretortun täyte hurmaa kaikki
- Perunapussin väri ratkaisee ruoan onnistumisen – tiedätkö eron?
- Naapuri suihkuttaa iltaisin etikkaa auton ikkunoihin – temppu säästää yllättävän paljon aikaa
- Ennen kuin ostat uuden pesuaineen, kokeile tätä yhdistelmää kylpyhuoneeseen
- Harva tekee tätä tarpeeksi usein – leivänpaahdin voi olla yllättävän likainen
- Aliarvostettu tölkkiruoka nousee uudelle tasolle yhdellä helpolla niksillä
- Poromiehen vinkit täydelliseen kuivalihaan – selkeä ohje askel askeleelta
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Pullataikina pilataan usein tällä yleisellä virheellä – tekee pullista kovia
- Muistatko tämän kotitaloustuntien klassikon? Näin teet siitä vielä herkullisemman
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Miksi tämä perinneresepti katosi vuosien varrella suomalaisten keittiöistä?
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut