Voitaikinasta syntyy vohveleita, joiden sisällä piilee makea ja raikas täyte
Voitaikinaa löytyy aina pakastimesta siltä varalta, että tekee mieli jotain hyvää vähän yllättäen. Olipa sitten suolaisen tai makeannälkä, voitaikinasta saa aina loihdittua jotain herkullista. Yksi tämän hetken suosikeistani on nämä Nutellalta ja mansikoilta maistuvat, ihanan rapsakat vohvelit.
Mansikka-nutellavohvelit
Ainesosat
- Voitaikinalevyjä
- Nutellaa
- tuoreita mansikoita
- nokare voita
- 1 kananmuna voiteluun
- tomusokeria viimeistelyyn
Ohje
Vaihe 1. Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja kaulitse hieman isommaksi. Leikkaa jokaisesta levystä kaksi neliötä.
Vaihe 2. Levitä Nutellaa noin puolelle jokaista taikinapalaa. Lisää päälle muutama viipaloitu mansikka.
Vaihe 3. Taita taikinaneliöt kiinni ja painele reunat huolellisesti yhteen haarukalla, jotta täyte pysyy sisällä paiston aikana. Voitele pinnat kevyesti kananmunalla.
Vaihe 4. Kuumenna vohvelirauta ja lisää pieni nokare voita. Aseta täytetyt taikinapalat vohvelirautaan ja paista, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita ja ihanan rapeita.
Vaihe 5. Nosta valmiit vohvelit varovasti pois, ripottele päälle tomusokeria ja tarjoile heti, kun ne ovat vielä lämpimiä ja rapsakoita.
Katso valmistus videolta
Jaa resepti myös ystävillesi!
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Grillaa munakoisosiivut, lisää jauheliha, kinkku ja juusto – lopputulos hellii makuhermoja
- Näin valmistat loimulohta grillissä – Katso vinkit maukkaaseen loheen
- Japanilaiset köyhät ritarit – Reseptiä katsoessa tulee vesi kielelle
- Etanat inhoavat näitä kasveja – Istuta ne pihallesi ennen kuin on liian myöhäistä
- Lisää tämä aamupuuroon – Nostaa puuron seuraavalle tasolle
- Pihalla paljon punkkeja? Yllättävä syy saattaa löytyä omasta lemmikistä
- Huippukokki: Älä keitä pastaa kattilassa – vinkki, josta et ole luultavasti kuullut aiemmin
- Tämä viimeinen vaihe ratkaisee, jäävätkö varhaisperunat vetisiksi
- Yksi asia jää lähes kaikilta matkustajilta tekemättä – onko syynä unohdus vai tietämättömyys?
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Tämä yksinkertainen piharatkaisu voi pitää punkit loitolla tehokkaammin kuin nurmikon leikkaaminen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kaadoin päiväysvanhaa piimää kylpyhuoneen kaakeleille – teen kyllä toistekin
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Harva enää leipoo tätä, vaikka maku vie kielen mennessään
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Raparperista syntyy kuohkea jälkiruoka, joka vie suoraan lapsuuteen
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy