Voiko perunasta edes saada näin hyvää – Näyttelijän ohje kerää ylistystä
Englantilainen näyttelijä Emily Blunt jakoi uskomattoman reseptinsä Foot Networkin ruokaohjelmassa.
Paistettuja perunoita meistä varmasti jokainen on syönyt, mutta tämä resepti vie takuulla perunat aivan uudelle tasolle.
Näitä tarvitset:
1,5 rkl suolaa
1 kg perunoita
1 dl kasviöljyä
Lisäksi:
lehtipersiljaa
karkeaa merisuolaa
Näin valmistat:
Laita uuni lämpeämään 220 asteeseen.
Kiehauta iso kattilallinen vettä ja lisää 2 rkl suolaa. Kuori tai pese perunat ja pilko noin 4-5 cm paloiksi. Lisää veden joukkoon ja odota, että vesi taas kiehuu. Alenna lieden lämpötilaa ja anna porista noin 8 minuuttia. Kaada perunat lävikköön ja vesi pois kattilasta. Laita perunat takaisin kattilaan kansi päällä ja ravista viiden sekunnin ajan.
Asettele perunat varovasti ritilällä peitetyn pellin päälle. Anna kuivua vähintään 15 minuuttia.
Kaada öljy isoon uunipannuun tai korkeareunaiseen puhtaaseen peltiin. Kääntele pannua, jotta öljy leviää. Laita pannu öljyn kanssa uuniin 5-7 minuutiksi tai kunnes öljy on savuavan kuumaa.
Siirrä perunakuutiot varovasti uuniin öljyyn paistinlastan avulla. Pyörittele hieman, että perunat levittyvät öljyyn. Paista perunoita 45-60 minuuttia, välillä kääntäen, kunnes perunat ovat ruskistuneet ja rapeutuneet päältä. Viimeistelet perunat vielä suolalla ja pilkotulla lehtipersiljalla.
Jaa tämä huikea ohje kavereillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 6 hyvää syytä syödä mansikoita nyt, kun sesonki on parhaimmillaan
- Kahvin ystävät rakastuvat tähän jäätelöön – valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Ethän kerää raparperia tällä tavalla? Se lisää mätänemisen riskiä
- Varhaisperunoiden tärkein hetki tulee vasta keittämisen jälkeen – moni ohittaa sen kiireessä
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”