Varoitus Ruotsista: Yleistä naposteltavaa ei saisi antaa pienille lapsille lainkaan
Ruotsin elintarviketurvallisuusvirasto on laatinut tiedotteen, jossa kehoitetaan olemaan syöttämättä alle kuusivuotiaille lapsille riisikakkuja. Syy piilee arsenikissa, jota esiintyy etenkin täysjyväriisistä valmistetuissa tuotteissa. Arsenikki altistaa mm. syövälle.
Aftonbladetin haastattelema Ruotsin elintarvikeviraston toksikologi Rickard Bjerselius toteaa: ”Riisikakuissa on korkeita pitoisuuksia arsenikkia, joten ohjeistamme ettei niitä saisi antaa alle 6-vuotiaille lapsille”. Yli kuusi vuotiaillekin lapsille virasto suosittaa maksimissaan neljää annosta viikossa.
Täysjyväriisissä suurimmat riskit
Jo pitkään kansalaisia niin Ruotsissa kuin Suomessakin on kehoitettu suosimaan täysjyvätuotteita. Nyt linjaan tulee kuitenkin riisin osalta jyrkkä muutos: Ruotsalaisviranomaisten tiedotteessa kehoitetaan myös aikuisia välttämään erityisesti täysjyväriisin runsasta käyttöä. Aikuisia virasto suosittelee pitäytymään korkeintaan seitsemässä riisiannoksessa per viikko. Tiedotteen taustalla on tutkimus, jossa selvitettiin 102:n riisituotteen arsenikkipitoisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että puhdistamattomassa riisissä on enemmän arsenikkia kuin puhdistetussa. Lähde: Iltalehti / AftonbladetLUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Isoäidin helppo omenakompotti
- 12 ideaa, mitä tehdä puutarhan omenoista
- Kaura tekee pannarista astetta terveellisemmän – ja maku sen kuin paranee
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Maailman helpoin omenapiirakka maistuu uskomattoman hyvältä – salaisuus piilee pohjassa
- Joka syksy teen ainakin kerran tätä lasagnea – sesongin paras arkiruoka
- Kermainen herkkusienipasta valmistuu alle puolessa tunnissa
- Teen sämpylät nykyään aina näin – taikinan tekoon menee vain minuutti
- Yhdistin lapsuuteni lempi- ja inhokkiruoan – tätä pitää tehdä uudestaan
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat
- Paras kesäkurpitsaresepti, jota olen koskaan kokeillut – kermainen pinaatti-juustotäyte
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Murupiirakasta tulee entistä parempaa, kun lisäät tätä päälle