Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
Bolognese tulee yleensä tehtyä jauhelihasta, mutta välillä tuttuun arkiruokaan tekee mieli vähän vaihtelua. Yhteishyvän reseptissä jauhelihan tilalle hienonnetaan kukkakaalia, joka saa makua savupaprikasta, chilistä, oreganosta ja soijakastikkeesta.
Kastike valmistuu pastan kanssa noin puolessa tunnissa. Päälle lisättävät parmesaani, basilika ja paahdetut pinjansiemenet viimeistelevät annoksen.
Bolognese kukkakaalista
Ainesosat
- 600 g kukkakaalia
- 2 sipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 ½ rkl rypsiöljyä
- 1 tl savupaprikajauhetta
- ¼ tl chilijauhetta
- 1 tl oreganoa
- 1 rkl soijakastiketta
- 140 g tomaattipyreetä
- 2 ½ dl vettä
- 300 g pastaa, esimerkiksi tagliatellea
- 35 g parmesaaniraastetta
- ½ ruukkua basilikaa
Lisäksi
- 30 g pinjansiemeniä
- 35 g parmesaaniraastetta
- ½ ruukkua basilikaa
Ohje
Vaihe 1. Huuhtele kukkakaali, poista lehdet ja siisti kanta. Hienonna kukkakaali pieneksi muruksi. Kuori ja hienonna sipulit sekä valkosipulinkynnet.
Vaihe 2. Paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Siirrä sivuun odottamaan.
Vaihe 3. Kuullota kukkakaalia ruokalusikallisessa öljyä muutaman minuutin ajan, kunnes se alkaa hieman pehmetä. Lisää soijakastike, savupaprika, chili ja oregano. Sekoita ja siirrä kukkakaali hetkeksi sivuun.
Vaihe 4. Lisää pannulle loput öljystä ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää tomaattipyree ja vesi ja sekoita tasaiseksi. Lisää kukkakaali takaisin pannulle ja anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Vaihe 5. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota noin desilitra keitinvettä talteen ennen pastan valuttamista. Lisää kastikkeeseen tarvittaessa hieman keitinvettä.
Vaihe 6. Sekoita kastikkeeseen basilika ja 35 grammaa parmesaania. Lisää valutettu pasta ja kääntele kaikki sekaisin. Viimeistele annokset parmesaanilla, basilikalla ja paahdetuilla pinjansiemenillä.
Resepti: Yhteishyvä
Lue myös:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat