Tämän vuoksi ruokaa ei tulisi kypsentää folion sisällä – mahdollisesti haitallista terveydelle

Ruoan kääriminen alumiinifolioon saattaa olla haitaksi terveydelle.
Tutkimus väittää, että ruoan asettaminen alumiinifolioon kypsentäessä saattaa olla vaaraksi terveydelle. Ruoan kypsentyessä korkeassa lämpötilassa alumiinia saattaa liueta ruokaan. Tämä vaikutus korostuu erityisesti silloin, kun ruoka on hapanta, tulista tai kypsennetty korkeassa lämpötilassa.
Alumiini on yhteydessä moniin terveysriskeihin. Tutkijat kertovat, että alumiinifoliossa kypsennetty ruoka ylitti WHO:n saantisuositukset. Alumiini voi muun muassa nostaa riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Lisäksi se voi vaikuttaa pituuskasvuun, aivosolujen tuotannon hidastumiseen ja vaikuttaa vielä enemmän ihmisiin, joilla on jo ennestään esimerkiksi munuaisten vajaatoiminta.
Tutkimuksen mukaan alumiinin haittavaikutukset ovat niin laajat, että niistä on vaikea tehdä yhteenvetoa.
Alumiinia esiintyy paljon myös muissakin tavaroissa. Monet padat, pannut ja keittiövälineet sisältävät kyseistä metallia. Yleensä nämä esineet ovat turvallisia, sillä ne on päällystetty niin, että alumiini ei pääse liukenemaan ruokiin. Keittiövälineiden pinnoite saattaa kuitenkin pitkän käytön seurauksena vahingoittua, jolloin alumiinin pääsy ruokaan mahdollistuu.
Ruoan säilöminen alumiinifoliossa kylmänä oli tutkijoiden mukaan turvallista, sillä alumiinin liukeneminen ruokaan korostui huomattavasti enemmän korkeissa lämpötiloissa.
Jaa tieto Facebookissa, sillä moni grillaa ruokia alumiinifoliossa tietämättä mahdollisista haittatekijöistä.
Lähde: foodbeast
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Siivoa vessanpönttö yhdellä raaka-aineella – ”salainen aine” löytyy jo kaapistasi
- 7 helpointa tapaa polttaa kaloreita ilman suurta vaivaa
- Älä tuhlaa rahojasi hintaviin rasvoihin – 3 keittiöstä löytyvää ainesta auttavat
- 7 asiaa, jotka tapahtuvat, kun aloitat päiväsi sitruunateellä
- Näin muutat banaanin jäätelöksi ilman jäätelökonetta – 2 ainesta
- Jokaisen yli 55-vuotiaan kannattaa syödä tätä säännöllisesti
- Paahdetut kookoslastut
- Orzo-pasta katkaravuista ja herneistä valmistuu hetkessä
- Nainen jätti kokonaan hiilihydraatit – vaikutukset eivät olleet kovin positiivisia
- Kuumat juomat voivat aiheuttaa syöpää – tätä kuumempaa ei kannata juoda
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi
- Mies keräsi 5 vuoden ajan korkkeja – rakensi niistä upean luomuksen
- Niksi lapsiperheille: Pistikö nokkonen? Tässä niksi, joka poistaa poltteen heti