Tämä retroherkku villitsi vuosikymmenestä toiseen – muistatko vielä maun?
Uunijäätelö on monelle tuttu herkku vuosien takaa. Muistan itse tehneeni sitä yläasteikäisenä useammankin kerran, mutta sen jälkeen jälkiruoka kuitenkin unohtui vuosiksi kokonaan.
Nyt kun sen teki uudelleen, muistin heti miksi tästä tuli aikoinaan suosikki. Lämmin, kevyesti ruskistunut marenki ja sisältä kylmänä säilynyt jäätelö toimivat yhä yhtä hyvin. Tämä on yksinkertainen mutta näyttävä jälkiruoka, joka ansaitsee paluun pöytään.
Ainesosat (8 annosta)
- muutamia keksejä ja/tai pala kahvikakkua
- noin 5 dl (vanilja)jäätelöä
- noin 2 dl (pakaste)marjoja, esimerkiksi vadelmia tai mansikoita
- 0,5 dl mantelilastuja tai rouhittuja pähkinöitä
- 3 kananmunan valkuaista
- 1 dl tomusokeria
Ohje
Vaihe 1. Riko keksit ja/tai kakku uuni- tai piirakkavuoan (halkaisija noin 18 cm) pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Jätä osa hieman rouheammiksi paloiksi tuomaan rakennetta.
Vaihe 2. Erota kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Laita valkuaisten joukkoon puolet tomusokerista ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää loput sokerista vatkauksen puolivälissä ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on napakkaa ja kiiltävää.
Vaihe 3. Leikkaa jäätelö kuutioiksi ja asettele keksipohjan päälle. Lisää marjat. Peitä koko pinta huolellisesti valkuaisvaahdolla niin, että jäätelö jää täysin piiloon. Ripottele pinnalle mantelilastuja.
Vaihe 4. Laita vuoka 250-asteiseen uuniin noin 5 minuutiksi, kunnes marenki saa kauniin värin. Tarjoa heti.
Resepti: Martat
Lue myös:
- Jos muistat ruusukaalin kitkeränä, nyt kannattaa antaa sille uusi mahdollisuus
- Täydellinen illallinen viikonloppuun: munakoisolasagne, eikä pastaa laisinkaan
- Pihlajanmarja kasvaa pihoissa ympäri Suomea – tällä tempulla karvas maku katoaa kokonaan
- Hyvät uutiset pimeään aikaan: juuri tätä ilmettä suositaan nyt muodissa
- Riisipuuro ja luumukiisseli – erittäin hellyttävä yhdistelmä
- Jatkuva väsymys voi johtua tästä – moni ei tule ajatelleeksi
- Tämä yksi hedelmä yllättää C-vitamiinipitoisuudellaan – ei ole appelsiini
- Hernekeittotorstai on satoja vuosia vanha perinne. Tiesitkö, mistä tämä perinne on peräisin?
- Ehditkö maistaa salmiakkimaksalaatikkoa? Tee tämä kotiversio
- Arvaatko, mikä tekee letusta näin ihanan kuohkean?
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle