Onko tässä paras tapa valmistaa perunoita? – “Mehukkaimpia perunoita joita olen koskaan maistanut”
Perunoita voi valmistaa monilla erilaisilla tavoilla, mutta tämä on hieman erikoisempi
Peruna on suomalaista perusruokaa, jota voi valmistaa hyvin monella erilaisella tavalla. Myös erilaisille perunoille toki sopivat erilaiset valmistustavat.
Perinteisimpiin tapoihin kuuluu perunoiden keittäminen suolatussa vedessä. Tämä onkin paras tapa erityisesti uusille perunoille kun ne ovat maukkaimmillaan ja tuoreimmillaan.
Tämänkertainen vinkki koskee perunoiden valmistamista suolapedissä uunissa. Tarvitset sitä varten uuninkestävän astian ja suolaa.
Laita hieman vettä suolan joukkoon ja peitä perunat kauttaaltaan suolalla. Voit halutessasi lisätä esimerkiksi yrttejä suolan joukkoon.
Sen jälkeen laita perunat 200 asteiseen uuniin noin tunniksi. Astiaan laitetun suolan voit käyttää uudelleen samaan tarkoitukseen.
Näin valmistettuja perunoita ylistetään todella meheviksi, maukkaiksi ja pehmeiksi.
Eli jos pidät perunoista sinun pitää ehdottomasti kokeilla tätä tapaa valmistaa niitä!
Jaa uutinen kaikille perunoiden ystäville!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
- Riisipuuro ja luumukiisseli – erittäin hellyttävä yhdistelmä
- Jatkuva väsymys voi johtua tästä – moni ei tule ajatelleeksi
- Tämä yksi hedelmä yllättää C-vitamiinipitoisuudellaan – ei ole appelsiini
- Hernekeittotorstai on satoja vuosia vanha perinne. Tiesitkö, mistä tämä perinne on peräisin?
- Ehditkö maistaa salmiakkimaksalaatikkoa? Tee tämä kotiversio
- Arvaatko, mikä tekee letusta näin ihanan kuohkean?
- ”Tästä ei lohisoppa parane” – kaksi ainesta nostaa maun aivan uudelle tasolle
- En vain kyllästy tähän helppoon uuniruokaan – voisin syödä tätä vaikka joka viikko
- Tämä kanakeitto on pelastanut monta kiireistä ja laiskaa päivää – valmis vartissa
- Syön nykyään tätä mieluummin kuin sushia – herkullinen ja helppo lounas
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin