No nyt on perunamuusi vedetty “ihan överiksi” – lopputulos hurmaa jokaisen
The Kitch -sivuston toimittaja Kristina Vänni on keksinyt huikean ohjeen perunamuusille, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi.
Tässä muusissa maistuu perunan lisäksi juusto ja rapeaksi paistettu pekoni. Perunat myös paistetaan kahdesti, joten lopputulos on kerrassaan suussasulavan herkullinen.
Näitä tarvitset:
Ainekset:
n. 1,5 kg perunaa (uuniperunalajike)
60 g voita
100 g tuorejuusta
2 pkt pekonia (yhteensä n. 340 g)
200 g creme fraichea
1-1,5 dl maitoa
½ rku ruohosipulia
n. 200 g cheddarjuustoa raasteena
1 tl suolaa
Näin valmistat muusin:
Laita uunin ritilä uunin keskitasolle ja uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Asettele uuniperunat suoraan ritilän päälle uuniin ja paista, kunnes ne ovat kypsiä (noin tunnin verran). Voitele sillä välin uunivuoka (noin 20 x 20 cm). Ota voi ja tuorejuusto jääkaapista ja laita tarvittava määrä isoon kulhoon, jotta ne pehmenevät huoneenlämmössä.
Pilko pekoni ja paista rapeaksi pannulla. Paista pekonit tarvittaessa pienissä erissä. Laita paistetut pekonit talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Kun pekonit ovat jäähtyneet, murusta ne.
Ota kypsät perunat uunista. Kun ne ovat tarpeeksi jäähtyneitä, leikkaa ne pitkittäin halki ja lusikoi sisus kulhoon voin ja tuorejuuston kanssa. Lisää joukkoon creme fraiche ja osa maidosta. Soseuta seos esimerkiksi muusinuijan avulla. Lisää tarvittaessa maitoa, jos seos on liian paksu. Mausta teelusikallisella suolaa ja sekoita.
Hienonna ruohosipuli ja raasta cheddar juusto. Sekoita suurin osa ruohosipulista, juustoraasteesta ja pekonista perunasoseen joukkoon (säästä osa laatikon kuorrutteeseen). Kaada massa uunivuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele päälle loput juustot. Säästä vielä pekonit ja ruohosipulit.
Paista uunissa 20-25 minuuttia, kunnes juusto on sulanut laatikon päälle. Ripottele lopuksi päälle vielä loput pekonimurut ja ruohosipulit.
Jaa tämä huikea ohje kavereillesi!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Nokkonen sisältää enemmän rautaa kuin pinaatti – eikä siinä ole sen ainoa hyöty
- Tätä kakkua syötiin lähes jokaisilla synttäreillä 90-luvulla
- Paahdetut kesäperunat ja fetakastike – tätä yhdistelmää on vaikea voittaa
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Helppo savulohipiirakka vie kielen mennessään – Täydellinen juhliin ja brunssille
- Anopilla on aina nämä yrtit keittiössään – pitävät banaanikärpäset loitolla
- Harva tietää, että kylmäsavulohta voi tehdä itse grillissä – näin se onnistuu
- Mikon perunamuusiohje saa täydet 5 tähteä – syy löytyy maustamisesta
- Yksi muutos säästi mieheltä jopa 1 800 euroa vuodessa ruokakuluissa
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja