Näin syntyvät AURA-lyttyperunat – rapeaa, kermaista ja koukuttavaa

Kuva: Herkkusuut
Aura-lyttyperunat menivät heittämällä jatkoon!
Tämä resepti on kiertänyt jo vuosia somessa, mutta valitettavasti se tavoitti minut vasta tänä kesänä. Näissä peruroissa yhdistyvät ihanasti rapsakkuus, pehmeys ja täyteläinen kastike. Parasta on, että valmistukseen menee vain hetki enemmän aikaa kuin tavallisten keitettyjen perunoiden tekoon – mutta maku on huomattavasti täyteläisempi! Ja jos et ole auran ystävä, on potut maukkaat myös ilman sitä.
Ainesosat:
- perunoita
- turkkilaista jogurttia
- majoneesia
- aurajuustomuru
- kevätsipuli
- öljy
- suola ja mustapippuri
Ohje:
- Keitä perunat runsaasti suolatussa vedessä, kunnes ne ovat läpikypsiä.
- Siirrä perunat pellille ja litistä ne kevyesti esim. juomalasilla.
- Sivele pinnalle hieman ruokaöljyä ja ripottele päälle halutessasi mustapippuria.
- Paista uunissa: kiertoilma 200 °C tai tavallinen uuni 225 °C. Ota pois, kun pinta on saanut kauniin värin.
- Valmista kastike: sekoita puolet majoneesia ja puolet turkkilaista jogurttia.
- Lusikoi kastiketta reilusti lämpimien perunoiden päälle.
- Ripottele päälle aurajuustomurua. Jätä osa perunoista ilman, jos joku ei pidä aurasta.
- Koristele kevätsipulisilpulla ja tarjoile heti!
Nämä perunat sopivat melkein mihin tahansa: grilliruoan kylkeen, illanistujaisiin, tai vaikkapa viikonlopun herkkuhetkeen viinilasillisen kanssa.
Alla näet videon, miten näppärästi perunat valmistuvat – ja sitten vaan kokeilemaan!
Kerro kommenteissa, mitä pidit reseptistä. Muista jakaa tämä myös kaverillesi!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kuuluuko ruokavalioosi jo kikherne? – 5 yllättävää syytä miksi pitäisi
- Kaada tämä keitinvesi hiuksiin – salaisuus kiiltävään tukkaan on tässä
- Nuku paremmin – testaa tämä rauhoittava mocktail ennen nukkumaanmenoa
- Halkaise, täytä, paista – näin syntyvät herkulliset avokadoveneet
- Vaniljainen avokadosmoothie, joka maistuu jälkkäriltä – mutta on oikeasti terveellinen
- 7 ruokaa, joita korkean verenpaineen kanssa kannattaa karttaa
- Tein tämän sweet chili -kanasalaatin juhliin – kaikki pyysivät ohjetta
- 8 kotikonstia palaneen ihon rauhoittamiseen – mukana lääkärin vinkit
- Weber WSM 37 Smokey Mountain Savustin – Pieni, mutta Tehokas Valinta
- Älä heitä mansikan kantoja roskiin – keitä niistä herkullinen mehu
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä